sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Cleaning day(s)!

Miulla jotenkin lipesi lapasesta siivous viikonlopun aikana. Kerrankin tosin oli AIKAA siivota ja järjestellä kunnolla. Viikolla tapahtuva siivous rajoittuu pikaiseen imurointiin ja vessan siivoukseen.
Kun kerran hommaan ruvettiin, niin verhotkin vaihtuivat olohuoneen ja keittiön ikkunoihin ja yksi sohva muutti olkkarista makuuhuoneeseen ja niin edelleen. Nyt on osa keittiön kaapeistakin tyhjennetty ja täytetty uudelleen, homma jatkuu... Miun työhuone on seuraavana kohteena, pyrkimyksenä on, että saan kantaa sieltä jätesäkillisen turhaa roinaa roskikseen.




Äiti on löytänyt miulle kirpparilta neljä vanhaa lakanaa. Kirjailuineen ja pitseineen ne on aivan ihanat, nyt ekaa kertaa ikkunoissa.








Talvella kaipaan vaaleaa väriä kotiin, kevättä kohti lisätään hempeämpiä sävyjä. Tummien vanhojen huonekalujen kanssa sopii miun mielestä hyvin valkoinen ja puuteriset sävyt. Uutta mattoa olen haikaillut jo pitkään olohuoneeseen, mutta vielä mennään samalla vanhalla.




Kaksi vanhaa kirjailtua tyynyä pääsivät myös olohuoneeseen. Säästellen olen niitä käyttänyt, kun ovat oikeasti vanhoja, eivätkä Elloksen tuotantoa. :p









Punaista jäi mausteeksi, osittain siitä syystä, että vanhat -30-luvun ihanat pormestarintuolit ovat punaiset, eli jotain muutakin punaista "täytyy" aina olla jossain. Ja näitä tuoleja en koskaan verhoiluta esimerkiksi valkoiseksi. Alkuperäisessä asussaan ovat ja edelleen hyvässä kunnossa. Joskus kun verhoilun aika koittaa, etsin mahdollisimman samankaltaisen kankaan, mie rakastan näitä vanhuksia!



Reipasta alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiva idea
    käyttää noita lakanoita verhoina:)

    Voi munki pitäs siivota ei yhtään
    inspaa:P

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Ihanat verhot! Nuo vanhat kirjaillut ja pitsein somistetut lakanat ovat niin kauniita, harmi kun sellaisiin törmää nykyään niin kovin harvoin.
    Tuo eka kuva on erityisen kaunis. ♥
    Ja mikä tynnyripöytä, oih!

    Mukavaa talviviikkoa teillekin sinne! :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!