Hetken asiaa mietittyäni päätin ystäväni kehoituksesta ruveta pitämään blogia. Pääasiassa varmaankin kertoilen kotieläinpihan kuulumisia, mutta yritän mahduttaa mukaan muutakin. Kaikenlaiset käsityöviritelmät ja muut tekeleet varmaan tulevat mukaan kuvioihin jossain vaiheessa.
Tänä kesänä ihmisiä kävi eläimiä katsomassa huomattavasti vähemmän kuin viime kesänä, mutta ihan mukavasti kuitenkin. Varmaan kuuma keli osaltaan vähentänyt ihmisten halua liikkua mökeiltään yhtään mihinkään! Ensi kesänä yritän panostaa huomattavasti enemmän mainontaan ja olla ajoissa liikkeellä!
Kesällä ei eläinpienokaisia syntynyt, vaan vasta syksyn tullen. Tellervo-kana hautoi kovasti ja viimein tuloksena oli yksi tipu, joka valitettavasti menehtyi jo muutaman päivän ikäisenä. Myöskin minulle kovin rakas pikkuinen chabo-rotuinen Sylvi-kana jostain syystä kuoli samoihin aikoihin. Jokaisen eläimen poismeno on aina raskasta, oli kyseessä iso tai pieni ystävä.
Onneksi pariskunta Mutikaisen (lammas ja pässi) onnellinen odotus alkoi olla lopuillaan ja iloksemme Maija-lammas pyöräytti maailmaan suloiset pikkukaritsat 2.9.!! Lammaslapset olivat jo alusta saakka kovin pirteitä ja pontevia ja saivat jo syntymäpäivänään nimikseen Armas ja Lahja. Niinkuin nimistä voi päätellä, Armas on pässi ja Lahja uuhi. Pikku karitsat sulattivat sydämemme samantien ja kasvavat päivä päivältä suuremmiksi ja vahvemmiksi! Ihanaa kun pitkästä aikaa meilläkin on "pikkuisia!"
Armas on väriltään musta, takajaloissa pienet sukat ja päässä suuri tähti ja pilkku. Armas on rohkea poika ja kovasti ihmisten kaveri. Aikamoisia "äijän" elkeitä alkaa jo näin pienenä ilmenemään välillä. Armas on minun rapsuttelukaveri, hän säntää heti paikalle kun menen lampaiden karsinaan ja tykkää kovasti kun paijailen ja rapsuttelen. Armas sitten rapsuttelee minua takaisin pikkuisilla hampaillaan, aivan kuin hevoset tekevät toisilleen tai oikein tärkeille ihmisystäville.
Lahja on tyttömäinen ja vähän pienempi ja hennompi kuin Armas eikä tunge ihmisten lähelle niin hanakasti. Lahja sai ensimmäisinä päivinään vähän lisämaitoa tuttipullosta ja alkoikin sitten reippaasti hakeutua oman äidin "maitobaarille." Lahjan väritys on todella mainio; perusväri on harmaanruskea, jalat ja pää ovat mustat, tosin päässä on suuri valkoinen tähti ja turpa on söpön vaaleanpunainen. :) Lisäksi kyljissä on valkoisia "vauhtiraitoja" ruskealla pohjalla. Ihania nämä ipanat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!