Aurinko

Kiitos teille ihanille lohdutuksen sanoista koskien edellistä postausta.
Hampaiden kiristys ja itkuisen tuhruinen postaus johtui siitä, että olen pakon edessä luopunut ja luopumassa aika suuresta osasta eläimiäni. Se on niin kova paikka, että sitä en olisi koskaan toivonut joutuvani kokemaan.
Työ vie meidät koko tulevaksi kesäksi pois kotoa, usean sadan kilometrin päähän. Sanomattakin on selvää, että kahtia en voi jakaantua ja työ tulee siinä mielessä etusijalla, että ilman sitä meillä ei ole varaa ostaa ruokaa itsellemme, saati eläimille, ilman työtä ei edes kattoa pään päällä kenelläkään.

Asia on ollut tiedossa jo pitkän aikaa, mutta nyt oli pakko alkaa käytännössä etsimään uusia koteja monelle ystävälle. Hommaa hankaloitti suunnattomasti se, että olen äärettömän tarkka siitä, minkälaisiin oloihin ja millaisille ihmisille eläimiäni voin edes ajatella antavani. Olen monesti ajatellut, että paljon mielummin kuoppaan, kuin huonoon kotiin. En saisi öitäni nukuttua, jos epäilisin uusien omistajien laiminlyövän eläinten hoidon.

Rakkaat lampaat ovat nyt muuttaneet pois. Sain niille aivan ihanan uuden kodin. Elmeri seuraa keväällä perässä samaan paikkaan. Myös ankat ja viiriäiset ovat muuttamassa uusiin paikkoihin.
Miulle jää vielä kuitenkin rakkaat hevoset, kanat ja puput. Ja tietenkin kissat ja koira, niiden pois antamista en voisi kuvitellakaan!

Kesän kuviot ovat selkiytymässä ja arki sujuu täällä meillä kotona muutaman ihmisen voimin sillä aikaa kun olemme poissa. Talonvahteja on siis jo valmisteltu pitkin talvea hommaan ja uskon, että kaikki sujuu hyvin, miksi ei sujuisi.

Vaikeaa silti on, ihan pelkät käytännön järjestelyt tämän asian kanssa, mutta henkisesti vielä vaikeampaa. Olen ruoskinut itseäni mielessäni viikkoja. Luovutanko liian helposti? Teenkö oikein ja tulenko katumaan tätä päätöstäni katkerasti vielä vuosia? Miksi on rakkaimmistaan luovuttava niin typerän asian takia, kuin työ??
Minulla ei vaan kerta kaikkiaan ole vaihtoehtoja. Tiedän, että eläimiä ajatellen tein oikein, ne saivat parhaan kodin mitä kuvitella saattaa, mutta itseinhoa se ei paranna silti yhtään. Vaikea on luopua, kun meillä ei ole koskaan harrastettu eläinten kierrättämistä. Jotka ovat tänne tulleet, ovat lähes poikkeuksetta täällä myös pysyneet loppuun asti.

Aurinkoinen otsikko liittyy tähän ihanuuteen. Meille tuli eilen muutamia uusia kanoja, tällainen oranssi pallero joukossa. Kananen sai saman tien nimekseen Aurinko, ihanan seurallisen luonteensa vuoksi ja tietenkin soman ulkomuotonsa takia yhtä lailla.
Juu, huomaan tässä itsekin ristiriidan; luovun joistakin ja sitten otan jo lisää... Kanaharrastus on ja pysyy, niiden määrää meinaan jossain vaiheessa lisätä enemmänkin, näin on suunniteltu. Kanat ovat niin helppoja ja mukavia ja kovin hyödyllisiä, että niiden hoitoon ei tuhraannu aikaa, vaivaa eikä rahaakaan kovin hurjasti. Ja niiden hoidosta selviytyy lähes jokainen. Kanelikin osaa vaihtaa vesiä, laittaa kanoille ruokaa ja kerätä munat pesistä.
Lisäksi vuokrakanojen kysely tulevaksi kesäksi on päässyt todella vauhtiin, eli voihan olla, että kotona meillä ei ole kovinkaan montaa kotkotinta tulevana suvena. Pupujen kanssa taitaa olla vähän sama juttu.

Aurinko-kana istua napotti tänään miun olkapäällä kun piipahdin kanalassa töistä tullessa. Muuten hipi hiljaa orrella istunut kana aloitti vastailun kun kysyin, että kuinka on päivä sujunut. "Poooooooooot...pooooooot. Pot. Pooooooooot..." kuului korvani juuresta. Paijaaminen on Auringosta mieluista ja oranssilla pöyheällä uudella ystävälläni painuivat silmät melkein kiinni, kun se nautiskeli hemmotteluhetkestä. Hän on vallan hurmaava tyttö! <3

Katsokaahan tätä kampausta! Tällainenkin kaveri on uusien tulokkaiden joukossa, hän sai nimekseen Wilson, vaikka onkin kana. Hurmaavaa ja persoonallista porukkaa!

Aurinkoisia kevätkelejä toivotellen

Kanaemo