maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevään värejä

Kiitos ihanista ja lohduttavista, kannustavista kommenteistanne! :) Olette ihan mahtavia kaikki blogiystävät!

Olen ollut ihan tosi kiireinen, kenenkään blogeja en ole ehtinyt käydä vilkuilemassa moniin viikkoihin. Lupaan, että tulen heti, kun aika sallii!! <3


Pari kuvaa keväisine väreineen laitan teille piristykseksi.






Juuri sopivasti Pääsiäiseksi sain valmiiksi tipusukat. Keraamisen riipuksen tein jo aiemmin talvella mutta sekin roikkuu kaulassani ihan varmasti koko kevään.




Ihan oikeitakin tipuja meille saapui tänään. Eihän ne mitään ihan pieniä ole enää, eivätkä keltaisia, mutta sen verran pieniä, että muninnan aloittamiseen menee vielä tovi.

Näitä olen haikaillut jo pidemmän aikaa, mutta nyt haaveesta tuli totta. En tiedä mikä näissä "rokeissa" viehättää, mutta kyllä ne on vaan hienoja, vai mitä? Kukkokin on meille kohta tulossa, tätä samaa rotua. Plymouth Rock on siis näiden pikkukanasten rotu ja "rokit" ovat aina tällaisia samanvärisiä, raidallisia. Kukot ovat varsinkin tosi komeita; mustavalkoinen höyhenpuku ja kirkkaanpunainen heltta, varsinaisia katseenvangitsijoita. Kunhan kukko saapuu, laitan taas uusia kuvia näistä raitapaidoista.





Aurinkoa ja kevään lämpöä sinulle!

 Toivottelee Kanaemo

2 kommenttia:

  1. Kyllä on somat tiput raitapaitoineen. Ihanat tipusukat ja tekemäsi koru on tosi ihana myös. Hyvää pääsiäistä koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Minun "kanakuume" aina nousee sinun kanakuvia katsellessa. Minulla on jo valmiiksi mietittynä kanalan paikka ja lohdutukseksi mietin, minkä rotuisia munijoita sitten aikanaan hommaan.
    Kanoilla on niin ihastuttava elämänfilosofia.
    Keltaista, aurinkoista ja kukkuramunakorillista pääsisäisenaikaa sinulle ja väellesi!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!