Sähkökatkoksia ja omia kuvia

Täällä meilläpäin on sähkökatkokset haitanneet hieman normaalia elämää jo kolme päivää. En halua valittaa, koska mitään kamalan mullistavaa eivät katkokset ole meidän elämässä aiheuttaneet, ainakaan vielä, ja tiedän että naapurikunnissakin osa ihmisistä on ollut ilman sähköä jo muutaman päivän.




Sähkö; kaunista, hyödyllistä ja niin kovin tarpeellista!




Niinkin jokapäiväinen asia puuttuessaan aiheuttaa kaikenlaista päänvaivaa ja muutakin vaivaa. Nyt vaan pidän peukut pystyssä, että viikonloppu menisi ilman pitkiä katkoksia!! Lauhtuva sää luultavasti aiheuttaa ongelmia, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. Pisimmillään ilman sähköä täällä on oltu kuutisen tuntia kerrallaan, mutta suuri on helpotus ollut, kun viimein sähköt taas pelittää normaaliin tapaan. Ainakin hetken. Suurin huoli on tietysti eläimistä ja lähinnä niiden vedensaanti. Kaiken varalta tallilla on koko ajan saavi ja ämpärit täynnä vettä. Sähköhän sen veden kaivosta nostaa...

Kun nyt "avauduin" eli tein tunnustuksia edellisessä postauksessa, niin ajattelin nyt näyttäytyäkin. Vaikka onhan blogissa aiemminkin omia kuviani ollut, ainakin yksi. ;)

Olen aivan hirvittävän kriittinen valokuvien suhteen, korkeintaan yksi kymmenestä otoksesta on sellainen jota voin itse edes katsoa, tai varsinkaan muille näyttää. Inhoan katsoa omia valokuviani, tai videoita, mutta harrastajanäyttelijänä minun on ollut "pakko" totutella katsomaan itseäni esimerkiksi näytelmien tallenteissa. Ei mitään mukavaa katsottavaa, mutta kaikkeen tottuu. :)
Mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän jaksan ottaa paineta ulkonäöstäni. Vaikka en koskaan kyllä ole ollutkaan mitenkään ulkonäkökeskeinen ihminen. Tosin ainakin kaikilla tuntemillani naisilla on jonkunasteisia paineita ulkonäöstään, kenellä isompia ja kenellä pienempiä. Koko ajan itselleni tärkeämpää on pikemminkin nykyään se, miltä tuntuu.

On ihan järkyttävää, miten vääristynyt kuva nykyajan naisesta annetaan mediassa. Joka aikakaudella on oma naisihanteensa, mutta nykyään mm. mallibisnes sanelee hyvin pitkälti naisen ihannevartalon mallin. Joka on kaikkea muuta kuin terve... Tai mitä kukakin päälleen pukee, tai kuinka hiukset tänä keväänä stailataan. Nyt päästiin taas yhteen lempiaiheeseeni! :D

Olen itse ollut aina jonkunasteinen vastarannan kiiski ja halunnut pyristellä mahdollisimman kauas kaikista muotihömpötyksistä. Jos joku nyt kysyisi minulta, kuinka tärkeitä vaatteet ovat minulle asteikolla 1-10, niin vastaisin luutavasti miinus yksi. Kuten edellisestä postauksesta saitte lukea, ostan vaatteita suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Ja käytän nykyäänkin vaatteita, joista osa on ollut minulla 15 vuotta... :) Enkä häpeä yhtään. En vaan koe, että minun pitäisi päteä joka viikko tai kuukausi uudella asulla. Toisaalta minulla on sellainen työkin, että en tarvitse hienoja vaatteita, päin vastoin, mitä vanhemmat, sen parempi.

On ihan kamalaa, kuinka jotkut ihmiset ovat oikein ottaneet asiakseen muiden ulkonäön arvostelun. Itsekin olen joskus kuullut kommenttia vaikka mistä... Kun osaisi vaan antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta olen sellainen asioiden pyörittelijä, että vaikka en muille mitään sanokaan, niin mielessäni kuitenkin mietin, että mitähän sekin nyt minusta ajattelee, kun sanoi sillä tavalla...
Omassa ulkonäössäni tiedän olevan vaikka kuinka paljon puutteita, mutta on jotain ihan hyvääkin. Vartaloni ei ole hirveän naisellinen, koska teen fyysisesti todella raskasta "miesten"työtä. Luulen, että hartiat ja käsivarret treenautuvat ihan itsekseen kevään ja kesän aikana. :)
Myöskin tatuoinnit ovat olleet osa persoonaani kauan, lähes parikymmentä vuotta. Nykyään ne ovat lähes muotia, mutta silloin kun otin ensimmäiset kuvani, sain kuulla niistä todella paljon negatiivista palautetta. Ja asuin sentään Helsingissä silloin! Se siitä suvaitsevaisuudesta...

   On ollut hauska huomata, kuinka vähän sitä loppujen lopuksi jaksaa murehtia tulevia ja jo olevia ryppyjä ja roikkuvaa nahkaa.

En usko, että kukaan voi täysin rehellisesti sanoa, etteikö ulkonäöllä olisi jotain merkitystä kanssaihmisille. Sehän on kuitenkin se asia, johon muut ensimmäisenä kiinnittävät huomiota. Huoliteltua ja kaunista ihmistä on ihana katsoa, mutta luonteesta tai pään sisällöstä se ei valitettavasti kerro yhtään mitään. Senpä takia ne oikeat ystävät valikoituvat ihan muiden kuin ulkonäköseikkojen perusteella.

Nämä kuvatkin ovat siinä mielessä harhaan johtavia, että olen harjannut hiukseni (!) ja meikannut. Normaalissa arjessa niin ei läheskään aina ole... ;) Olen ihan tyytyväisenä kävellyt kumisaappaat jalassa ja heinänkorsia hiuksissa pankkiin, kauppaan ja päiväkotiin, että se siitä huolitellusta ulkonäöstä! Kuitenkin ehostus piristää kummasti harmaata päivää ja antaa itsevarmuutta (jota minulla ei ainakaan ole liikaa).

Silmälasit ovat kuuluneet vakiovarusteisiini jo melkein 30 vuotta, eli pitkään!! En todellakaan rakasta niitä, mutta minkäs teet. Jos ei käsikopelolla halua mennä, niin pakkohan niitä on käyttää! Olen todella avuton ilman silmälaseja. Niitä minulle onkin kerääntynyt kolmet, ei vaan neljät, joita aina vaihtelen tilanteen mukaan. Käytän joskus myös piilolinssejä, tosin aika harvoin nykyään.

Onneksi näille karvaisille kavereille on aivan sama, minkä näköinen se omistaja on. Ystävällinen kohtelu on paljon tärkeämpää, kuin joku virtaviivainen kampaus tai kolmensadan euron kengät (jotka Lida pistelisi poskeensa siinä missä meikäläisen feikkicrocksitkin).

Ollaan ylpeitä ja iloisia siitä mitä olemme, jokainen meistä on erilainen ja mikä rikkaus se onkaan!

Mahtavaa loppuviikkoa sinulle, lukijani!

Muistathan osallistua arvontaan, jos et vielä ole sitä tehnyt! Aikaa on vielä runsaasti, arvonta tapahtuu 6.2.!