Reilu viikko sitten meille saapunut nojatuoli on saanut tuta jo vaikka mitä. Se on eittämättä molempien lempipaikka, onhan selkänojan takana patterikin suloisesti lämmittämässä kulloinkin nukkumisvuorossa olevan kankkua. Nojatuoli on mielestäni Tuoli isolla T:llä, niin korkealle se on arvostettu näiden kavereiden mielestä. Tuoliin sulloudutaan välillä yhtäaikaakin, mutta aika ahdas se kahdelle on, ainakaan siinä ei silloin mahdu nukkumaan yhtä leveästi, kuin yksinään.
Episodi alkoi, kun nukkumisvuorossa ollut Nemi herätettiin rajusti. Koirakaveri loikkasi Tuoliin pahaa aavistamattoman uinuvan kissan niskaan...
Tästä suivaantuneena Nemi murjaisi huonon vitsin, koska ajatteli hieman yksinkertaisen Lidan tippuvan hohottaen lattialle vatsaansa pidellen...
Juttu kyllä nauratti Lidaa kovasti, mutta koira istui tuolissa kuin tatti.
Kun nauraminen viimein loppui, syntyi vaivaantunut hiljaisuus. Kumpikin mietti tahollaan, kuinka toisen saisi narrattua lattialle.
Kaipa tuo kissa kohta nukahtaa, mietti Lida ja kävi muina koirina makoilemaan tuoliin. Hyvinhän tässä kaksinkin mahdutaan olemaan...
Lidalle tuli mieleen juttu, jonka se oli kuullut edellisviikolla naapurin koiralta ja alkoi kertoa sitä Nemille. Siinä vaiheessa kissalla alkoi lopullisesti keittää ja se sanoikin koiralle, että tämän olisi viisainta häipyä hyvän sään aikaan...
Selvä, ajatteli Lida, nyt katsotaan kumman pokka kestää kauemmin! Tuijotuskilpailu, päättivät molemmat. Se, joka nauraa ensin, häipyy!
Minuutit kuluivat, molemmat tuijottivat toisiaan herkeämättä... Sitten Lidalle tuli mieleen Nemin äsken kertoma (huono) vitsi, joka oli sen mielestä hulvattoman hauska. Koira yritti työntää jutun pois mielestään, mutta ei voinut mitään sille, että sen suupieli alkoi nykiä....
Vitsi nauratti sitä niin kovasti, että se viimein pyrskähti nauramaan ja kierähti hillittömästi hihittäen lattialle. Koiran vääntelehtiessä lattialla vatsaansa pidellen, jatkoi Nemi juuri sitä mitä oli alunperin tekemässäkin....
Jatkoi makoisia uniaan Tuolissa.
:D
VastaaPoistaHauska kuvasarja ja
niin sai vain kissa jatkaa uniaan:).
Jamssi
He he, hän on TODELLA määrätietoinen pikku kaveri. :) Pelkällä katseella laittaa koiran kuriin. Kyllä kissa on meidän huushollissa se joka näyttää koiralle kaapin paikan. :)
VastaaPoistaHeh, mainio tarina.
VastaaPoistaEikö se olekin niin, että "Koirat häärää ja kissat määrää"!
Ihana tarina, täytyy piristää meidän potilastakin näyttämällä tarinasi! :)
VastaaPoistaVillikissa, juuri näin on asia. :) Meillä molemmat katit kyykyttää hieman höppänää koiraa minkä ehtivät ;)
VastaaPoistaTuuletar, kiva kun tykkäsit. Itseäni välillä huvittaa kun oikein alkaa tarkkailla jotain meidän eläimistä, niin pystyy lukemaan ne ajatukset siellä pääkopassa aika tarkkaan. Varsinkin hevosia tarkkaillessa tiedän melkein aina, mikä on seuraava siirto. :) On ne hauskoja!
Monet naurut on saanut näiden ystävien edesottamuksia katsellessa.
Heipähei, liityin juuri lukijaksesi. Mainio blogi ja vallan mainio kuvasarja. Niin sitä koiraa jallitetaan :-)
VastaaPoistaIhana juttu! Ihan paras koiruus kun selkeästi on kaveriltaan oppinut päättäväisyyttä. Nuo nojatuolit on kyllä menestys, meillä siitä tappelee kissat keskenään.
VastaaPoistaTosi hyvälle tuulelle sai nuo kuvat:):)
Voi, ihania ♥ Kyllä se yleensä kissa vie voiton, jos ei hyvällä niin sitten kynsillä.
VastaaPoistaTirri; meillä The Tuoli on kyllä sellaisen valtataistelun kohteena, vaikka kyllä siinä tosiaan joskus pötkötellään yhdessäkin. Taisi olla kaveruksille mieluinen juttu, onneksi saatiin tämä pelastettua meille jatkamaan elämää, vaikkakin eläinten istuimena, mutta kuitenkin. :)
VastaaPoistaLumikissa; juuri näin. Kynsiä meillä käytetään harvoin, mutta jos koirakaveri alkaa käyttäytymään uppiniskaisesti, niin sitten ainakin NÄYTETÄÄN kynnellä, että TUOHON SUUNTAAN, kiitos. :D
Voi apua! Teidän Nemi on ihan samannäköinen kuin meidän Viu oli. Väri kuin maalipytyissä uitettu ja toinen puoli naamasta musta ja toinen punavaaleanruskea. Viulla oli vaan silmänympärykset mustalla puolella ruskea ja ruskealla puolella musta. Valkoista oli hiukan vähemmän rinnassa ja joka tassussa valkoiset sukat.
VastaaPoistaSe oli ihana kissa, joka eli 18v. Taisteli samalla tavalla vanhempien labbiksen kanssa ja voitti aina (ne oli kaverukset koko ikänsä, vaikka eivät asuneet samassa talossa tai edes lähellä toisiaan).
Viu sai nimensä siitä, kun se ei osannut miukua lainkaan. Ainoa ääni, joka siitä lähti oli pieni ja vieno viu. (ja Eila Pennasen Me Leijonat kirjassa oli leijonanpentu nimeltään Viu, lempparini lapsena). Viu-kissa pelasi jalkapalloa, saunoi ahkerasti ja rakasti autossa matkustamista. Ai kun tuli ihania muistoja mieleen näistä kuvista. Kärsin jo Viun aikana allergiasta ja en enää voi edes ajatella kissaa, harmi.
Ihana postaus, josta tulin äärettömän hyvälle tuulelle, kiitos siitä!
Dahlia; niin todellakin! Nää on mahtavia otuksia, koska todella toimivat ja tekevät asioita melkein kuin me ihmiset. :)
VastaaPoistaMinna; Viu kuulostaa ihan Nemiltä!! :) Nemi on ehkä persoonallisin eläin, jonka olen koskaan tavannut, äärettömän viisas mutta myös hyvin itseriittoinen. Kissa, joka ei pelkää mitään ja on sitä mieltä, että kaikki maailman lapset, aikuiset, koirat ja muut eläimet on takoitettu hänen kavereikseen. Ainoastaan tallin talkkarikissa Pertti saa Nemin verenpaineen koholle. :D Nemi myös saunoo mielellään ja istuu käskystä, antaa välillä tassua pyynnostä ja todellakin nauttii autoajeluista. :) Kesäaikaan kun Nemi mielellään viettää aikaa tallilla, se yleensä jättäytyi sinne odottelemaan minua. Kun tulin pari vuotta sitten aina suoraan tallille iltavuorosta ruokkimaan hevoset ja laittamaan eläimet yöpuulle, Nemi asettui odottamaan Volvoni viereen. Kun avasin oven, hän asettui nätisti istumaan apukuskin paikalle ja niin yhdessä aina huristelimme kotiin parin-kolmesadan metrin matkan. :) Toki pidempiäkin matkoja on autossa matkusteltu, mutta tämä toistui päivittäin.
Ihanaa viikkoa ja kiva kun juttu ja kuvat sai mielen hyväksi!
Niin todellista :) mainio pari...kertakaikkiaan :)
VastaaPoista