maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu meni ja vauvauutisia

Joulu meni ja nyt jo (!) vähän kaipaa töihin. Mutta lomaillaan kuitenkin vielä tämä viikko. Nyt kuntoutan itseäni joululahjaksi saamallani hierontatuolilla, että jaksan sitten taas ahertaa rakennushommissa töissä. Tuoli on IHANA! Olen istuskellut siinä iltaisin ja jotain hyötyä siitä tuntuu olevan, kun en enää öisin herää selkäsärkyyn ja siihen, että sormet on ihan puuduksissa, kuin nippu nakkeja.

Ihana rauhallinen joulu takana, oleskeltiin oikeastaan vaan kotona, kylässä käytiin joulupäivänä ystävien luona.

Olisin toivonut vähän leudompaa ilmaa, että olisin voinut ratsastaa tai ajaa hevosilla.









Joulupukki kävi aattona ja pieni ihminen oli ymmärrettävästi ihan innoissaan. Hän on sosiaalinen höpöttäjä, joka ei ujostele ketään ja reippaasti jutteli joulupukille, istui polvella ja lauleskeli lauluja! :) Kolmevuotiaan päättäväisyydellä joulupukille esitetiin teokset: Hämä-hämä-häkki, Pii pii pikkuinen lintu ja Jänis istui maassa. Ei siis perinteisiä joululauluja, niitä pukki varmaan aattona kuuli muualla ihan tarpeekseen! :)




Sitten niitä VAUVAJUTTUJA...

Talliin on juuri ennen joulua ilmaantunut neljä pikkuruista pupupienokaista!
Juuri kun mm. Marikalle surkuttelin, että meidän puput eivät halua perheenlisäystä, kun mitään ei tapahdu. Nyt sitten tapahtui! :) Ja ihan yllättäen siis Nappula pyöräytti pikkuiset, yhtään en edes aavistellut mitään.

Meillä on viimeksi syntynyt pikkupupuja reilu vuosi sitten ja vaikka olemme pitäneet Timjami- ja Nappula-pupuja samassa häkissä jo vaikka kuinka kauan, niin ei minkäänlaista lisääntymistä ole tapahtunut.

Poikasilla on ikää jo toista viikkoa, nyt pienet jo aukovat silmiään. Poikasista yksi on isänsä värinen, tumma harmaanruskea ja muut kolme ovat perineet värityksen äidiltään eli ovat valkomustia ns.butterfly-kuviolla. Ja arvatenkin ovat suloisia kuin mitkä! <3 



Onnelliset pienokaisten vanhemmat!



Christmas was peaceful in our family. We stayed at home and in Christmas Day we went to see our friends and their lovely baby. Weather was really really cold in Christmas.
I got a shiatsu massage chair for Christmas present, I just love that chair! I´m feeling so much better already, I don´t have backache anymore and my fingers don´t go numb when I´m sleeping.
Santa came to see us in Christmas Eve and our three-year old was very brave; she was talking to Santa and sitting on Santa´s knee and singing songs! :)

We also have a real surprise in the stable: four baby bunnies!! They are opening their eyes, so they must be more than a week old. They are CUTE! :) Proud parents are in the picture above.

6 kommenttia:

  1. Mukavia vauvauutisia!
    Pikaisesti ehdin jo ajattelemaan jotain muuta vauvauutista...

    Ihana lapsonen teillä, varmasti on joulupukista ollut kiva kuulla vaihtelun vuoksi muutakin kuin joulurallatuksia ;)

    Mukavia lomapäiviä teille!

    VastaaPoista
  2. Kiva et tuli pupuja sinne:)

    Mukavaa uutta vuotta jo toivotan<3

    Jamssi

    VastaaPoista
  3. Marielisa: Heh, ei me enää jakseta itse ruveta niihin vauvahommiin, eläimet meillä enää lisääntyy. :D Kun meillä on jo neljä lasta yhteensä, niin se taitaa riittää, isommat on jo aikuisuuden kynnyksellä ja tämä iltätähti täällä sulostuttaa meidän elämää. :)

    Itselle tuli niin hyvä mieli joulupukin käynnistä, kun näki pikkuihmisen riemun. Ihan paras joulumielen tuoja tuollainen iloinen tapaaminen.
    Mukavaa viikkoa teille! :)

    Jamssi: Pupulapsia on kyllä vähän odoteltukin... Ja nyt niitä sitten saatiin!
    Mukavaa vuodenvaihtumisen odottelua teillekin sinne! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Peppi! Otan pienistä kuvia kun vähän vielä kasvavat. En raaski ottaa niitä pois lämpimästä pesästä, kun ovat vielä niin pikkuruisia. Pupuäiti hoitakoon lapsosiaan ihan rauhassa. :)

    VastaaPoista
  5. Vauvaonnittelut täältäkin! :) Varmasti aivan ihana yllätys!

    Pienten lasten jouluilon seuraaminen on tosi mukavaa ja ilahduttavaa. Tänä jouluna itselläni ei sellasita mahdollisuutta ollutkaan, mutta oli kiva toki seurata vähän vanhemmankin väen jouluiloa :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!