sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ompelukoneen kimpussa

Olen pari viime päivää viettänyt tiiviisti työhuoneessa rääkäten ikivanhaa ompelukonettani (olen viimeiset 15 vuotta toivonut joulupukilta uutta konetta) ja jotain pientä olen saanut aikaiseksi.





Tein hetken mielijohteesta enkelin kaavat ja aloin leikkaamaan osia jämäkankaista. Tämä oli ihan täysin kokeilu, mutta lopputuloksesta tulikin ihan hauska. Tämä on ihan selvästi talvienkeli, kun hänellä on pinkki pipo päässä! :)

Kysyin mieheltä, että voiko enkelillä olla mustat hiukset ja vastaus oli: "onhan sinullakin."
Minä en kyllä ole enkeli, en todellakaan... Vaikka herttaisesti sanottu kuitenkin. <3





Enkelillä on korkeutta n.50 cm ja nyt se somistaa siivouskomeron ovea.









































Tämä on kyllä todellinen kierrätysenkeli: ainoastaan hiuksissa ja pipossa olevat langat ovat uusia, kaikki muu on vanhaa ja käytettyä. Jopa täytteen otin vanhasta tyynystä. Kun olin pessyt sen, oli täytteet sisällä ihan yhtenä myttynä ja rouheena eli aika epämiellyttävä nukkumista ajatellen.

Mekkokangas on vanhasta paidastani jota käytin ala-asteikäisenä(!) eli tosi antiikkia! :D Helmapitsi on käsin nyplätty ja olen purkanut sen vanhasta pellavaliinasta joka oli täynnä reikiä.











Kun nyt olin kaivanut pinon kankaita kaapista niin ajattelin että tehdään nyt vielä jotain muutakin samalla.
Olen jossain lehdessä joskus nähnyt tällaisia joulukenkiä, ne ovat perinteisien joulusukan korvikkeita. Kaavaa ei tietenkään ollut eli piirsin sen itse ja sitten vaan hommiin!
Kengistä tuli ihan hauskoja. Niihin voi piilottaa pieniä lahjoja tai vaikka täyttää konvehdeilla. Persoonallisempi paketti kuin tavallinen kaupan konvehtirasia. Näitä voisi tehdä vielä pari lisää ja jakaa sitten aattona lähellä asuville tutuille ja ystäville.

















































Nämä sopivat kyllä muutenkin lahjapussukoiksi, vaikka kengistä pitävälle ystävälle!
 
Näihin saa myös näppärästi uppoamaan kaikki nauhan- ja pitsinpätkät joilla ei oikein muuta käyttöä ole.

Kenkiin on käytetty myös kierrätyskankaita, ainoastaan valkoisen kengän varrensuussa oleva joulukangas on uutta.













Jämätilkuista tein muutaman pikkulinnun, ne voisi vaikka laittaa kuuseen keikkumaan. Nämä kankaat ovat oikeasti tosi retroa, varmaan -60 tai -70-luvulta. Punainen kangas oli patjan päällys meidän äidin mökillä ja kun patja alkoi olla tiensä päässä, saksin tietenkin kankaan parempaan talteen. Viimeiset kymmenen vuotta se oli minulla hameena. Viime vuodet kangas on ollut niin haurasta, että hameen käyttö on ollut jo aikamoinen riski, siksi olenkin käyttänyt sitä vaan kotona. ;) 
Loppusijoituspaikka kankaalle löytyi linnun hahmossa!








Pirpana sai eilen tuttavapariskunnalta ehkä parhaan lahjan ikinä, ison purkillisen helmiä ja kumilankaa! 
Käsistään näppärä kolmevuotias istui pöydän ääressä neljä tuntia ja väänsi itselleen kaula-, ranne- ja jalkakoruja. :) Tässä työn tulos.
Ainoa asia mihin äitiä kaivattiin oli solmujen teko, muuten pieni ihminen selviytyi hommasta täysin omin avuin.







Olihan äidinkin ihan pakko vähän kokeilla... Koruja päätettiin yhteistuumin antaa lahjaksi ainakin kummitädeille ja muille koruja käyttäville tädeille.








Tässä vielä pirpanan aikaansaannoksia päiväkodista. Melkein tuli itku kun kuulin että vasemmanpuoleinen tonttu on ihan kokonaan kolmevuotiaan itse tekemä, hän on leikannut, liimannut ja taiteillut koko tontun aivan yksin. Oikeanpuoleisessa on tädit ihan pikkuisen saaneet auttaa. :)




Nauttikaa yhdessä jouluvalmisteluista, ihan kohta se saapuu... JOULU!




10 kommenttia:

  1. Hauskoja ompeluksia :) Mutta tuo tonttu on kyllä ihan paras, tosi hieno!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania nuo kenkäjutut ja kaikki muutkin
    ja kiva et on uusiokäytössä juttuja:)

    Jamssi

    VastaaPoista
  3. Suloinen enkeli ja itseasiassa kaikissa ompeluksissa on ihania kankaita!
    Ja tuo tonttu on kyllä hellyttävä. Parhaita on just nuo, mistä näkee, että lapsi on itse tehnyt ne eikä hoitotäti. Vaikka tädit olisi kuinka mukavia ;)

    VastaaPoista
  4. Siru: eikö olekin, tonttu on tosi liikkis! :) Ja toinen aina niin kieli keskellä suuta ahertaa pikkukäsillä kaikkea.

    Kiitos Venla!! :)

    Jamssi: Mie oon niin kierrätyshenkinen (ja persaukinen) että meillä ei oikeasti heitetä mitään pois! Lakanoista, verhoista ja vaatteista saa vaikka mitä, kun eivät enää kelpaa varsinaiseen tarkoitukseensa. Vaikka lakanat haurastuvat keskeltä, niin reunoilla kangas on vielä ihan kelvollista. Tässä just huomaa tän meidän penninvenytyksen... :D
    Ja sitä paitsi meillä on noita suita niin paljon ruokittavana, että niitä muita rahareikiä tosiaankin on riittämiin, siksi en osta oikeasti suunnilleen koskaan mitään uutta, paitsi lankoja, kun koko ajan jotain neulon. Ja kohta en osta niitä lankojakaan enää, kun on neljä lammasta tallissa eli viillantuotanto on taattu! :P

    VastaaPoista
  5. Oho, Peppi olitkin just linjoilla samaan aikaan! Kiitos kivoista kommenteista!
    Minustakin on aivan ihania ja tosi liikuttavia pikkuisten ja isompienkin teokset. Itse tietää miten tärkeitä ne omat hengentuotteet on, niin kuinka tärkeitä ne voi olla pikku ihmiselle! :)

    VastaaPoista
  6. Upeita töitä!! Tuo enkeli on vallan ihana!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Tirriliisa! :) Enkeli saa roikkua ovessa koko talven, kun ei ole mitenkään joulunvärinen. Ehkä keväämmällä se saa siskon, joka voisi olla sellainen kukkaistyttö.

    Minusta on ihana ommella ja tehdä kaikkea käsityöhommeleita, mutta aikaa on ihan hirmu vähän sellaiseen. Kiva kuitenkin kun nyt sai jotain pientä valmiiksi jouluksi.

    VastaaPoista
  8. Ompas täällä kauniita ompeluksia,kyllä olet taitava:)Kaunis kuva,ihanan talvinen.

    VastaaPoista
  9. Tansku: Nuo ompelukset on kyllä tosi helppoja ja nopeita.
    Ulkokuva on miun työhuoneen ikkunasta napattu, siitä huoneesta onkin varmaan kaikkein kivoimmat näkymät, tykkään niin tuosta isosta omppupuusta vaikka peittääkin melkein kokonaan näkyvyyden.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!