Sohvan pohjalla

Vesisirkuksen loppumainingeissa sain tuta oikein kunnolla millaista on olla korkean kuumeen kourissa. Eilen aamulla olo oli todella nuhruinen ja joka paikkaa särki. Päivän aikana kuume nousi nousemistaan ja kaivauduin sohvan syövereihin vieressäni kaukosäädin, puhelin ja kuumemittari.

En edes muistanut, millaista on olla oikein kipeä, olen ollut kunnolla kuumeessa ja kipeänä varmaan neljä vuotta sitten. Jonkilainen vastustuskyky siis ilmeisesti olemassa...
Tämäkin tauti oli ihan odotettavissa, kun se kerran Kanaemon "tipussa" ja "kukossa" on ollut, niin  kyllähän se kanaäitiinkin silloin tulee.

Olen hiipparoinut keittiön ja olohuoneen väliä. Eilinen meni kuin sumussa, oikein mitään en muista, muuta kuin sen, että elämä kirkastui hetkeksi, kun mies tuli sanomaan että talliin tulee taas vesi! Koko ilta siellä menikin putkea sulatellessa, mutta nyt ei sama pääse toistumaan, kun putki on varustettu sulatuskaapelilla. Yksi murhe siis vähemmän Kanaemon elämässä.

Koko helmikuu on mennyt niin harakoille, kuin voi vaan mennä. Ensin pakkasten takia työt seisahtuivat, sitten on sairastettu vuoronperään. Eipä pakkasetkaan tosin näytä juuri lauhtumisen merkkejä, eli siellähän se työmaa saa vielä odotella parempia kelejä. Kaikkiaan niin totaalisen ankea helmikuu ainakin meidän osalta ollut, että tästä täytyy olla suunta ainoastaan ylöspäin! :)

Eilen Kaneli sai miut kyynelehtimään, kun päiväkodista tullessaan nappasi Ihaa-pehmolelunsa ja kiikutti sen miun viereen sohvalle peiton alle. Silitti hellästi miun hiuksia ja sanoi: "Voi sinua pientä tyttöraukkaa, kun olet noin kipeänä!" Miten liikuttavaa! <3