lauantai 7. tammikuuta 2012

Vielä ihan vähän hirsiherkuttelua...

Ihan pakko vielä vähän jatkaa tätä töistä kirjoittelua... Mutta ihan vähän vaan, jooko?

Yksi todellinen herkku tuli mieleen, jonka kimppuun toivottavasti pääsemme ensi kesänä. Kohteen korjaus on niin monesta tekijästä kiinni, että vielä ei ole selvinnyt, korjataanko vai ei, mutta toivottavasti!



Kohde on siis vanha mylly. Aivan ihana ja todella vanha. Odottakaapa, kun näette sisäpuolen seinät...


Seinät ovat kauttaaltaan vanhojen kirjoitusten peitossa. Tämä on niin hieno!! Mylly on tietojen mukaan otettu käyttöön 1700-luvulla (tarkempaa vuosikymmentä en muista) jolloin siellä alettiin jauhaa Kruunulle jauhoja. Sitä ennenkin sitä oli käytetty omiin tarpeisiin, eli kyseessä on tosiaan vanha, vanha kaunis mylly. Toivottavasti tätä upeaa kohdetta pääsemme kunnostamaan, sepä vasta olisikin jotain!


Tässä vielä pari kuvaa viimeisimmästä työmaasta. Kyseessä on vanha suola-aitta, joka oli painunut toisesta päädystään maan sisään ja tarvitsi uusia kulmakiviä sekä hieman siirtämistä eteen- ja sivullepäin. Tämä oli kiva homma, nopea ja aika helppo. Tälläkin rakennuksella on ikää aika tavalla, mutta hirret ovat suurimmaksi osaksi hyvässä tai ainakin kohtalaisessa kunnossa.











Suola-aitta oli päivässä purettu ja parissa päivässä se taas nousi uudelle paikalleen. Muutamia uusia hirsiä vaihdettiin vanhojen ja lahojen tilalle. Sitten vaan taas vanhat hirret takaisin paikoilleen...









Nyt aitta on peitettynä pressulla ja odottelee kevättä ja uutta kattoa. Huopakatto kolmiorimoituksella olisi tarkoitus siihen laittaa ja se onkin hyvä, perinteinen vaihtoehto ja lisäksi kaunis. Tämän aikakauden rakennuksiin ei sovi palahuopakatto millään, se on aivan liian moderni.

Seuraavaksi lupaan kirjoittaa jostain ihan muusta, muuten alkaa maistumaan puulta tämä homma. ;) Minkä sille mahtaa, jos työstään tykkää...

Kivaa ja lumista (viimeinkin!!) viikonloppua kaikille!



Kyllä lumi aina tällaisen kuravellin voittaa... Marras- ja joulukuu oli töissä pääosin tätä, ja tämä on sieltä kesyimmästä päästä. Kurahousujen perään välillä haikailin...



3 kommenttia:

  1. Tuo mylly on varmaan jonkun onnekkaan yksityisen omistuksessa. Ja huh-huh noita seiniä! Toivottavasti saatte urakan, koska tuo rakennus olisi lähes suojelukohde. Liikaa ei noita enää Suomesta löydy.
    Kyllä sinä oikeastaan voisit vielä esitellä muutaman entisöintikohteenne, koska aihe on hyvin mielenkiintoinen.

    Uuteen pihapiiriimme kuuluu myös hirsinen riihi.
    Sitä on madallettu noin 40 vuotta sitten.
    Riihi on Lautakankaan upeimpia rakennuksia. Haluaisin sille jonkun napakan käyttötarkoituksen, vaikkapa vierasmajaksi.
    Hyvä, että olette olemassa, jos vaikka joskus pyydän tarjousta alkutöistä. En ole edes käynyt tarkistamassa, missä kunnossa hirret ovat, mutta rakennus joka tapauksessa täytyy säilyttää.

    Olet sitkeä nainen, kun reumasta huolimatta jaksat tehdä noin raskasta työtä.

    VastaaPoista
  2. Sirkku, on yksityisen omistuksessa, kyllä. Ja jonkinlainen suojelukohde myöskin, senpä takia tässä nyt tietoa odotellaan...

    Täällä meidän kunnassa on aika monta myllyä, ottaen huomioon, että todellakin pienestä paikasta on kyse. Ainakin yksi näistä on korjattu museoviraston toimesta ja onkin tosi hieno nyt! Ihanaa että näitä vanhuksia kunnostetaan.

    Ehdottomasti kannattaa vanha rakennus kunnostaa ja ottaa käyttöön jos sellainen kerran on olemassa! Ja saahan sitä vaikka korotettua, jos tuntuu, että haluaa entisöidä sen samanlaiseksi kuin se on joskus ollut... :)

    Työ on nälän aiheuttama pakkoliike, näin on pakko ajatella ja mennä eteenpäin kuin mummo lumessa. En tiedä kuinka moni työnantaja ymmärtäisi tai jaksaisi katsella miun kipuilua. Välillä kädet on niin voimattomat, ettei edes kahvikuppi pysy otteessa, mutta niitä päiviä on onneksi harvoin. Kesällä menee yleensä hyvinkin ja viime kesänäkin olin oireeton. Sään vaihtelut ja kylmä ja kostea ilma pahentaa miun oloa tosi paljon. Onneksi mies ymmärtää miun ärripurripäivät ja jaksamattomuuden välillä, tälle kun ei mitään voi, vaikka kuinka suututtaa.

    VastaaPoista
  3. Vau mitkä rakennukset, niin symppiksiä nuo hirsiset..

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!