perjantai 18. helmikuuta 2011

Kesputtia ja sinamappia


Koko viikko on mennyt Kanelin sairastaessa. Heti perään sairastui myös isäntä. Olen siis saanut olla sisar hento valkoinen, talonmies, eläintenhoitaja ja jokapaikanhöylä muutenkin. Normaaliin ei siis ole eroa, paitsi se, että olen tehnyt kaikki hommat yksin tällä viikolla. Kova pakkanen on aiheuttanut muutenkin kaikenlaista lisähommaa, talon lämmittäminen on oma lukunsa, siihen on onneksi ollut aikaa nyt, kun töihinkään ei ole voinut mennä.




Näitä pötköjä on mennyt parin viikon aikaan useampi laatikollinen.

Oikeastaan on ollut tosi mukava olla kotona. Kaikkea sellaista olen ehtinyt tällä viikolla tekemään, mitä en normaalisti kerkeä edes ajattelemaan. Siivousinspiraatiota olen kyllä odotellut, mutta ainakaan vielä se ei suuremmin ole iskenyt. Mitä kaikkea ehtisinkään, jos olisin vaan kotirouvana..! Tosin töihin on oikeasti jo ikävä, eikä vähiten sen takia, että rahaa ei tule mistään niin kauan kun kovat pakkaset jatkuu. Aikamoinen paniikki ja ahdistus meinaa jo iskeä, laskuja on iso pino, mutta ei mitään millä ne maksaisi. Ensi viikolla taitaa vielä kotielämä kylmän kelin takia jatkua, mutta sitten on ihan pakko päästä sorvin ääreen ja vähän äkkiä!!


Joku nauttii olostaan. :)

Kanelin kanssa olen parina iltana paistanut takassa makkaraa. Se on lapselle aina yhtä suuri elämys. Kovasti huvittaa kun Kaneli jo paistovaiheessa muistuttaa aina, että "Muistathan laittaa sitten minun lautaselle kesputtia ja sinamappia." Ne ovatkin siinä lähinnä koristeena, "kesputtia" saattaa tyttö vähän maistaakin, mutta "sinamappi" jää poikkeuksetta syömättä. Ilman niitä ei makkaransyönnistä tule kuitenkaan yhtään mitään. :)


Ihana aurinko on ollut luonamme jo yli viikon!

 On ollut ihana huomata, kuinka lapsi on alkanut loppuviikkoa kohti parantua. Itkuinen, väsynyt ja kalpea pikkuihminen alkaa muuttumaan omaksi iloiseksi ja hirmu puheliaaksi itsekseen. Pulputtamista on kiva kuunnella, tarinoita syntyy vaikka mistä. :) Tässä aamupuuroa odotellessa jotain jutunjuurta taas tulossa.




















































Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!





2 kommenttia:

  1. Heh,on se hyvä että joku nauttii edes olostaan,kaunis kisuli näyttää mallia miten täällä hommat hoidellaan:D,hienoja kuvia sinulla,jokaisella on omat mieltymyksensä!
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  2. No voi harmistus, että teilläkin on tauti vieraillut, minä ole edelleen flunssainen jo toista viikkoa ja tuntuu ettei tämä mene ikinä ohi, muksut olivat myös vuoronperään ja tämä pakkanen, takassa valkea ja leivinuunissa ja muutama patterikin päällä ja lämpötila alakerrassa 18,5. En millään viitsi enempää sähköä tuhlata, joten villasukat jalassa täällä mennään, yläkerrassa tosin on oikein kotoista ja lämmintä. Pitäisi alkaa lauhtumaan, mutta ei sitä juurikaan noissa ennustuksissa huomaa, no aloin leipomaan, tulee ainakin lämmin. Nauratti tuo ketsuppijuttu, miten nuo ipanat ovatkin mausteiden perään, meillä poju ihannoi kaupan majoneesia ja yritän välillä olla ostamatta, kun niin sitä himoitsee ja useimmiten maistaa vaan kerran pari. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!