keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Aurinkoterapiaa





Maaliskuussa kaikki herää henkiin, varsinkin hevoset... ja muutkin eläimet kyllä. Hevoset ovat ainakin meillä sydäntalvella vähän säästöliekillä (kukapa ei olisi) mutta valon lisääntyessä varsinkin tammahevosilla alkaa hormonit hyrräämään tosissaan. Alemmassa kuvassa ärripurrit kinastelevat langan molemmin puolin. Solinda "roikkuu langoilla" ihan vaan saadakseen toisen ärsyyntymään. :)

Huomasin tänään, että mun naama on aivan ruskea! Päiväkodillakin yksi hoitaja kysyi, että missä vaiheessa olen etelässä käynyt... Vastasin, että töissä vaan, en muualla. Kaksi aurinkoista päivää riittää näköjään siihen, että saa vähän väriä pintaan. Hyvät puolensa siis ulkotöissäkin, kun sattuu olemaan aurinkoinen keli.


Hirsikehikko valmistuu tällä viikolla. Tämäkin kuva on parin päivän takaa, eli korkeutta on tullut jo lisää muutaman varvin verran. Työmaalla hakeudun aina sellaiseen kohtaan, missä porottaa aurinko. Joskus ajattelen, että olen kuin matelija, viileässä kaikki käy jotenkin tahmeasti ja vaivalloisesti. Kun lämpö ja valo lisääntyy, tulen aktiivisemmaksi ja todella hyväntuuliseksi. Ilmeisesti siis olen edellisessä elämässäni ollut varaani Meksikossa... ;)


Hauskoja vahinkoja joskus syntyy ihan tekemättä. Niinkuin tämä "ruusu" eilen. Huomasin sen puunkuorikasassa. Kun vuolen puita, kuorista syntyy joskus kippuroita ja joskus valmiita ruusujakin näköjään.


Olen ollut todella energinen ja viikollakin tehnyt monena iltana pullaa ja kuivakakkuja ja sämpylöitä. Jotenkin jouluna saa leipomisesta hetkeksi tarpeekseen mutta nyt se on taas tosi hauskaa.

Ajattele, reilun viikon päästä siirretään kellot jo kesäaikaan, ihanaa!

6 kommenttia:

  1. Ja jos harrastat runsasta porkkanansyömistä, kevätaurinko oikein nappaa iholle.
    Kyllä tämä valo ja lämpö tekee hyvää.
    Tekisi vain hurjasti mieli nuuhkia noita lastuja ja hirsiä...

    VastaaPoista
  2. Hyvänen aika joko se ihan pian koittaa, kun kellot siirretään eteenpäin? Minä elän vielä jotenkin niin talvessa, että ihan hiukset melkein nousivat pystyyn kun luin! En ole tosiaankaan ajatellut edes.. :)

    Meillä ei vielä aurinko paista pihaan lainkaan, joten ei tunnu keväiseltä. Pitää aina lähteä kävelemään johonkin suuntaan täältä metsiköstä, että näkee aurinkoa. Tuossa joskus huhtikuussa alkaa aurinko yltämään meidänkin pihaan - voi kuinka sitä odotankaan!

    Meillä huomaa kevään siitä, kun puput tulevat oikein hormonihyrriksi, siis aivan mahdottomiksi! Pojat etenkin ovat ihan kamalia :)

    VastaaPoista
  3. Sirkku; en hirveän paljon popsi porkkanoita, ne menevät äkkiä parempiin suihin, hevosille, pupuille ja lampaille. ;) Mie rusketun ihan älyttömän helposti, kesällä olen ihan papu, enkä pala helposti.

    Marika; nii-in! Oikein piti itsekin pari kertaa tarkistaa kalenterista, mutta totta se on, viisareita vaan vääntämään ensi viikon sunnuntaina! Jee! :D
    Meidän etupihalle ei kanssa paista kun on pohjoispuolella, paitsi kesällä kyllä, varsinkin iltapäivästä kun aurinko vähän kääntyy. Takapiha on loivassa rinteessä ja sinne porottaa oikeen kunnolla ja tallin piha se vasta onkin aurinkoinen, sieltä sulaa lumet aina ensimmäisenä.

    Meillä on vaan yksi aikuinen poikapupu ja morsionsa kanssa ovat aika laiskoja, vaikka yhdessä vakituiseen asuvatkin. Vuodessa saivat aikaan peräti yhden poikueen! :D Juurikin nämä kolme pienintä, jouluaattona syntynyttä, siis.

    Ankat ja kanat on melko "aktiivisia" näin keväällä ja varsinkin Alli-ankka saa aika kyytiä Aukustilta, jonka rakkaudenosoitukset on aika rajunpuoleista katsottavaa... :p

    VastaaPoista
  4. Täällä näyttää jo niiin keväiseltä,aurinko paistelee,millon paistaa,hehe,mutta tuntuu olevan kevättä rinnassa..Joo kelloja pitää taas siirtää kesäaikaan,on sekin vähän minusta ainakii typerää,ruveta kelloja rustaa aina,ois siinä samassa,eikä tarttis vinkslata viisareita,mitä järkeä siinä on ,EI MITÄÄN :)
    Iloista viikonloppua

    VastaaPoista
  5. Taitaa kaikki eläimet piristyä keväällä valon ja lämmön lisääntyessä. Ja ihmiset tietysti myös, itsekin huomaa olevansa aamuisin pirteämpi ja aurinkoisilla säillä vallan riehakkaallakin tuulella :) Mulla tulee myös leivonnassa hieman kausia, aina ei vaan huvita.

    Ihania kuvia, lasturuusujahan voisi käyttää koristeinakin! Ja kun kyllästyttää niin ne voisi käyttää sytykkeenä ;)

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen ollut viime ajat ihan tavattoman hyväntuulinen ja iloinen. Ihan lauleskellut töissä :) Pitäisi mennä nyt ulos aurinkoonkin ottamaan suoraan sitä valohoitoa. Mukavia kevätpäiviä!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!