Olen suureksi ilokseni huomannut, että uusia lukijoita on tullut seuraamaan Vihreä Kana-blogia. :)
Toivotan kaikki tervetulleiksi ja toivon, että viihdytte! Ihanaa huomata että lukijoita kertyy lisää.
Blogin ulkomuto muokkaantui vähän. En ehtinyt/jaksanut mitään massiivisia muutoksia alkaa tekemään. Ja vihertävä teema jatkuu edelleen, tietenkin. ;)
Muutenkin olen todella riemuissani, pitkästä aikaa odottaa jotain oikein kovasti, kuin lapsi joulua. Miehen kanssa järjestettiin vapaa viikonloppu POIS KOTOA ensi kuussa. Lomittaja hoitaa kotona olevat, koira menee koirahoitolaan ja lapsi mummolaan. TODELLA tervetullutta!! Viimeksi ollaan oltu pois kotoa... En edes muista. Varmaan Lontoon reissulla, vuonna 2009.
Ja kivaa reissussa on myös se, että silloin mennään tapaamaan rakkaita ystäviä, joita nähdään aivan liian harvoin ja matkaan lähdetään vanhuksellani, Buickilla. ;)
Kevät on siinä vaiheessa jo toivon mukaan niin pitkällä, että pelkästään kesäajossa oleva autoni on talvehtinut ja lähtee nuuskimaan kevään tuulia....
Yhtä hyväntuulista viikkoa muillekin,
uusille ja vanhoille lukijoille!
Loma :) Nauttikaa...
VastaaPoista"Vanhuksesta" löytyi yksi sivukuva. Laita joskus lisää.
VastaaPoistaRiemukasta lomaa pariskunnalle!
-N- ; ihan varmasti! Vaikkakin vaan pari päivää, mutta silti! :)
VastaaPoistaSirkku; Jos tarkoitat tuota mintunvihreää tuossa oikeassa sivupalkissa, niin se ei ole Buick, vaan Volvo Amazon. :D Sekin oli mulla pitkään, mutta tilanpuutteen takia jouduin myymään sen alkutalvesta.
Buickista on ainakin yksi kuva tuolla Autot-osiossa. Valkoinen menopeli. Laitan kuvia kunhan saan sen oikeasti liikenteeseen, nyt se on vielä tallissa. Viikonloppuna sen verran käytettiin, että sai koneen lämpimäksi.
Voi, varmasti aivan ihana loma teillä tulossa, saatte viettää arvokasta aikaa kahden kesken ja vielä poissa kotoa!
VastaaPoista