Olen ommellut tilkkutöitä ompelukone sauhuten. Yritän tosissaan saada jonkinlaisen pikku myymälän kesäksi kotieläinpihalle. Tavaraa on ihan hirveän paljon, nyt ne pitäisi enää myydä...
Tilkkutöitä tuli joskus tehtyä aika paljonkin, nyt on ollut taas ainakin vuoden tauko. Koukuttavaa hommaa. Käsin tikkaaminen on jotenkin terapeuttista ja melkein kuin meditoimista, ihanaa!
Kissat on olleet ihan pistoksissa. Pertti on käynyt sisällä syömässä tällä viikolla useampaan otteeseen ja Nemin kanssa ne tulevat juttuun nykyään jo sen verran hyvin, että pystyvät sietämään toisiaan neliön alueella tappelematta.
| Pertti unten mailla. |
Mutta auta armias, kuinka tunteet kuohahtavat puolin ja toisin, kun kyseessä on THE TUOLI. Jos Pertti on kupilla, Nemi varta vasten tulee olohuoneen sohvalta tai jostain muualta talosta ja menee mielenosoituksellisesti The Tuoliin nukkumaan. Kun Pertti on syönyt, se kiertelee The Tuolia ja yrittää keksiä, kuinka saisi toisen pois siitä. Kun Nemi hetken päästä menee tarkistamaan ruokakupin, (josko sinne olisi vaikka jäänyt jotain) ampaisee Pertti salamannopeasti The Tuoliin ja ummistaa silmänsä ja on nukkuvinaan. Yhtäaikaakin pariskunta on yrittänyt The Tuolissa viihtyä, mutta tunnelma on ollut melko tiivis ja varsinkin äänekäs. Eli pariskunta pyrkii käyttämään The Tuolia vuorotellen, välillä hyvällä ja joskus huonommalla menestyksellä. :)
| Turhautuneen näköinen Nemi The Tuolin vieressä. |
| Sämpylöitä... |
| ...ja korvapuusteja. |
Kaneli sai taas jutuillaan minut nauramaan eilen. Olin pihalla kolaamassa lumia samalla kun Kaneli hiihteli ympärillä. Lapsi katseli touhujani ja tokaisi: "Äiti, olet kuin työjuhta, vanha hevonen."
:D Siltä tämä välillä tuntuu, eli taas oli lapsi oikeassa.
Täältä löytyy ostaja tilkkutyölle, laita vain myymälä pystyyn. Kivannäköisiä. Kissaihmisenä ihailen ottamisia kuvia, tuo unikuva on mainio:)Meillä on vain yksi kissa, vallannut kaikki parhaat tuolit, itsepintainen kun haluaa "oman" paikkansa.
VastaaPoistaHih tuota Kanelia. Nauraa! Tilkkutöitä ihailen ja haaveilen saavani joskus itseä niskasta kiinni kokeilemaan. Uskon tuohon terapiaan :)
VastaaPoistaKatariina; miulla on Kanaemon kauppa, siellä on kaikenlaista nyt jo myynnissä. :) http://kanaemonkauppa.blogspot.com osoitteesta löytyy. Lisäilen sinne koko ajan tavaraa, kun saan valmiiksi.
VastaaPoistaMeillä Pertti-kissa on tallikissa ja pääsee sisälle vaan silloin tällöin. Nemi taas on varsinkin talvisin pelkästään sohvapottuna. ;) Nemille on vähän tiukka paikka kun nuorempi ja vahvempi kollikissa tulee häiritsemään ikäneidon seesteisiä päiviä sohvanpohjalla.
Peppi; kippurassa saa välillä nauraa noita heittoja. Eilen vielä aiheutti repeilyä, kun tultiin hiihto- ja lumihommista sisään ja koneella soi tosi raskas hevi. Kaneli kysyi kirkkaalla lapsenäänellä että; "Mikäs laululintu se siellä laulelee!" :D :D Nauruterapiaa kerrakseen. :)
Tilkkuilu on ihanaa! <3
Kauniita tilkkutöitä! Minä tykkään myös eniten tikkaamisvaiheesta. Pitäisikin levittää työvälineet ja kankaat pöydälle ja tilkkuilla.
VastaaPoistaLasten suusta kuulee usein osuvia ja hauskoja kommentteja. Niistä jää kivoja muistoja ;O)
Työjuhta :D mainioita nuo lapset....
VastaaPoistaKylläpäs sinä vanha hevonen olet siellä leiponut ahkerasti! :D
VastaaPoistaTämä työjuhta ja iäkäs vanha tamma touhuaa kaikenlaista, esimerkiksi leipoo. :D
VastaaPoista