Ensin hieman puhisten ja ihmetellen Elmeri marssi trailerista ulos katselemaan ihmisvilinää ja kaupungin kiirettä ja valoja. Kerroin porolleni, että ihan samalaista väkeä täälläkin on kuin kotipuolessa, kaikkea on vaan enemmän, autoja, polkupyöriä, valoja ja ääniä.
Lappeenranta oli meillä kohteena ja kun meidät oikein kutsuttiin, niin olihan meidän mentävä.
Alkuihmetyksen jälkeen Elmeri oli kaupungissakin kuin kotonaan. Viimeiset pari tuntia hän vaan nuokkui paikallaan ja paistatteli sankan ihailijajoukon ympäröimänä ja silminnähden nautti olostaan. Taitaa olla pojalla korvienväli kunnossa. ;)
Edes hieman omituisen näköinen "poro" ja lumiukko eivät saaneet Elmeriä hämmästymään. "Siinähän ihmettelette. Minä olen sentään AITO poro" tuumii Elmeri.
Kauppakeskuksen kulmalla päät kääntyilivät ja ihailijoita parveili ympärillä. Kännyköillä räpsittiin kuvia varmaan useampi sata ja tänä iltana pienen ja söpön maalaisporon kuvia on singahdellut varmaankin kännykästä toiseen melkoinen määrä.
Lappeenrantalaiset autoilijatkin kokivat jonkinlaisen "elämyksen" liikenteessä, kun kävelin Elmerin kanssa takaisin parkkipaikan suuntaan. Liikenne vaikutti hieman takkuavalta joissakin risteyksissä ja olin lukevinani kaikkien huulilta: "Ei voi olla totta, täällä on poro!!"
Pyydämme anteeksi jos jonkun päivä meni jollain lailla raiteiltaan, peltikolareita emme kuitenkaan tietääkseni aiheuttaneet. ;)
Ihana Elmeri!!
VastaaPoistaIhana Elmeri!
VastaaPoistaOnpas se suloinen Elmeriporo:)
VastaaPoistaJamssi
Ihana, mahtavaa kun olette käyneet ihmisiä ilahduttamassa :)
VastaaPoistaOho :)
VastaaPoistaAina yhtä ihana Elmeri! ♥
VastaaPoistaVielä kun olisi ollut lunta... ;))
Elmeri oli kyllä niin hienosti käyttäytyvä pikkumies, nyt on hyvä lähteä uudestaankin hänen kanssaan reissuun, kun tietää että käytös vieraissakin maisemissa on kymppi! <3
VastaaPoistaLunta olisimme kaivanneet, muta täällä meidän suunnalla ainoastaan aattona saatiin nauttia valkoisesta maasta, sen jälkeen kaikki lumi suli pois. Eilenkin oli aurinkoista, mutta hitsin kova ja tosi kylmä tuuli Lappeenrannan reissullamme.
Kiitos ihanista kommenteistanne! :)
Voi ihana!
VastaaPoista