Ennenvanhaan eläimiä hemmoteltiin jouluna ja siihen liittyi paljon uskomuksia tulevaa vuotta varten. Esimerkiksi Kangasniemellä emäntä syötti tuvassa kanoja hameenhelmansa alla, että ne munisivat ahkerasti. Hirvensalmella taas vietiin lammaskarsinaan "kohennuskeppi" runsaan villan ja karitsoinnin toivossa. Viljalyhteen on alunperin uskottu pitävän linnut pois viljapelloilta seuraavana kesänä. Karjalle on annettu olutta tai jopa viinaa leivän ja heinien kanssa jouluna!
Jouluna eläinten ruokiminen aloitettiin entisaikaan vanhimmasta nuorimpaan. Niiden korvaan kuiskuteltiin hyvän joulun toivotukset ja niitä taputeltiin. Hyvin hoidettujen kotieläinten uskottiin säilyttävän terveytensä ja tuottavan runsaasti jälkeläisiä. Kynttilöiden polttaminen karjasuojassa jouluyönä karkoitti pahoja henkiä.
Meillä eläimet kuuluvat luonnollisesti jouluun. Niille annetaan aattona herkkuja; porkkanoita, punaisia jouluomenia, kuivaa leipää ja enemmän heinää kuin normaalisti. Viivyn jokaisen luona illalla hetken pidempään kuin tavallisesti. Jokainen saa halauksen ja rapsutuksia. Jouluna, niinkuin jokaisena muunakin iltana huhuilen hyvät yöt kaikille ennen valojen sammuttamista.
Eläimet tietävät milloin on joulu, siitä olen ihan varma. Tallissa on aika tunnelmallista, kun radiosta tulee joululauluja, ulkona satelee lunta ja hevoset rouskuttavat tyytyväisenä heiniään.
Aatoksi tulikin tänä vuonna mukavasti lunta, vaikka säätiedotus lupailee, että ne sulavat heti joulun jälkeen. Ihan hyvä kuitenkin, että saatiin vielä pikkuisen enemmän joulun tuntua, kun on valkoinen maa. Ja hevosistakin on ihanaa piehtaroida puhtaanvalkoisessa lumessa ilman loimia!
Nautiskelkaa kiireettömästä joulusta!
Kaunista joulua Sinulle! Minulla ei tässä elämässä ole kuin pihan lintuja ruokittavana, mutta kyllä ne aaton kunniaksi saivat oikein kunnon herkut :)
VastaaPoistaNo sitten ainakin pidät ne pois viljapellolta ensi kesänä, vanhan uskomuksen ja tavan mukaan! ;) Pikkulintujen ruokkiminen sopii jouluun oikein hyvin, meillä ei liiemmin ole täällä koskaan pikkulintuja näkynyt, kiitos reippaan kissan... Kesäisin pikkulinnut herkuttelevat kanojen ulkohäkissä sulassa sovussa kotkottajien kanssa, turvassa kissan teräviltä kynsiltä. :)
VastaaPoista