lauantai 11. elokuuta 2012

Saaliita

Kirppikseltä löydettyjä siis... Kalasaaliit on jääneet aika vähäisiksi, ihan johtuen siitä, että kalastamaan ei olla ehditty kuin yhden ainoan kerran tänä kesänä. Marja- ja varsinkin sienisaaliit on sitten olleetkin huomattavasti parempia!
Eikä nämä kirppiksiltä löytynetkään ihan huonoja ole olleet...


Tosi iloinen olen näistä Grapponia-laseista! Nyt etsiskelen niitä lisää, kun myyjällä niitä oli vaan nämä neljä. Kulhot ja jälkiruokakipotkaan eivät olisi pahitteeksi... Hintaviahan nämä ovat, mutta AIVAN IHANIA!



Toisenlaisia lasipyörylöitä löytyy toisestakin retrolöydöstä...



Tämä reilu 40 vuotta vanha lamppu oli muuttanut myyjän mukana moneen eri kotiin, muttei koskaan ollut päässyt kattoon asti. Sähköjohdon päivitys, ja lamppu pääsee meidän eteiseen!


Yhdeltä kirppisreissulta tarttui mukaan ihanat kermakko (2€) ja sokerikko (4€) sekä saman sarjan kaksi isokokoista ruokalautasta (5€ kpl). Rakastan keltaisia ruusuja ja samantyylisiä vanhoja ruokalautasia miulla oli ennestäänkin, tosin mustavalkoisilla ja vaalenapunaisilla ruusuilla koristeltuina. Sekoitetaan nyt sitten iloisesti kaikki värit keskenään! :)




Wanhoja eriparisia lusikoita, haarukoita ja veitsiä miulla on jatkuvassa etsinnässä ja kokoelma on karttunutkin jonkun verran. Tällaiset aterimet ovat aivan uskomattoman viehättäviä ja vaikka joku reppana olisi saanutkin vähän siipeensä, voi siitä tehdä jotain, vaikka korun, seinäkoukun, korttipidikkeen... Eli hukkaan ne eivät mene missään tapauksessa!


Vanhat emaliset läviköt pääsevät sitä mukaa keittiön seinälle, kun niitä edullisesti löydän. Hyväkuntoiset pääsevät vielä vanhoilla päivillään käyttöönkin.



Sitten niihin miun mielestä kaikkein mielenkiintoisimpiin löytöihin; valokuviin.

Ensimmäisenä löytyi "Maire -42", alkuperäisissä kehyksissään.


Vasta äsken älysin irrottaa Mairen kehyksistään ja mitä löysinkään...




Mairen alta paljastui komeaviiksinen (kalapuikkoviiksinen) mies juhannusruusupuskassa!

Mielessäni pyöritän ja spekuloin tietenkin kaikenlaisia vaihtoehtoja läpi, komeasta postinjakajasta nuoruuden sodassa kaatuneeseen kihlattuun... Kuka tietää, mikä näiden kahden kohtalo on ollut. Kuvien takana ei lue mitään, ainoastaan Mairen nimi on tiedossa.




Tässä ollaan Viipurissa vuonna 1901. Takana lukee seuraavaa:

"Vasemmalta: Stenberg, Hilda-täti ja Harald, ? , Bertta-täti ja Klaus, isä-Paul, ? ,"

Keskellä seisovan ja oikealla istuvan naisen henkilöllisyydet eivät siis ole selvillä. Saman perheen kuvia löytyi enemmänkin:




"Vas. Äiti ja Veikko, Isä, Harald ja Hilda-täti, oik. alhaalla Irma-sisko. 1907 Sorsakoski."





"Stenbergien koti Viipurissa. Istumassa Hilda-täti ja Stenberg, oikealla Harald."

Kaikki kuvat tietysti herättävät hirvittävän tiedonnälän. Kukaan kuvissa olevista ei tietenkään ole enää elossa, mutta heidän jälkeläisiään aivan varmasti.

Kuvia on hauska katsella, näkee aikakauden vallitsevan muodin; miehillä muhkeat viikset ja puku päällä, naisilla korkealle napitetut leningit ja vauvoilla, myös poikavauvoilla, mekot päällä. Naisilla on huoliteltu ulkonäkö ja hiukset hienosti joka kuvassa.  

Huokaisten katson omaa nuhjaantunutta ulkomuotoani ja lähden talikonvarteen tallille...





Rentouttavaa viikonvaihdetta sinulle!



2 kommenttia:

  1. Oi mitä kirppislöytöjä!
    Ja nuo valokuvat! kieltämättä mielikuvitus herää miettimään, että ketä, mitä ja mitä on tapahtunut, hienoa olisi saada tietää!

    VastaaPoista
  2. Olet kuules kuomasein löytänyt aimo siivun suomalaista sukuhistoriaa. Joku saattaa noista aarteista saada palasen sukupuunsa puuttuvaan oksaan joten kiva, että laitoit ne tänne näytille. Se sanonta, että jokainen ihminen on kuuden ihmisen päässä Paavista, on yllättävän usein totta. Aina joku tuntee jonkun joka tuntee jonkun ... jne... joka tuntee Paavin.

    Ehkäpä tämänkin Stenbergin perheen / suvun jälkeläisiä kuulee jotain kautta tästä blogista ja näistä kuvista ja tuntee jonkun joka tietää ketä nuo ihmiset ovat olleet.

    Hienoa.

    Ja nuo lasilöydöt *kateellinen huokaus* Meidän kirppareilla on vain erivärisiä kissaviinipulloja ja paripuolia myrnakuppeja.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!