lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukalenterin 15. 16. ja 17. luukku

 
 



Laitetaanpa välillä kuvia myös talvisesta kasvihuoneesta. Kuka väittää, että siitä voisi nauttia vain kesäisin? Kasvihuoneesta saa ihanan talvisen huvimajan jossa voi tarjota ystäville vaikka lämmittävää glögiä.
Itse en ole mitenkään ihmeemmin laittanut kasvihuoneeseen joulua, muutama lampaantalja, pari pitsiliinaa pöydälle, vähän havuja ja paljon kynttilöitä, siinä se. Pelkästään kynttilöillä saa jo tosi jouluisen ja lämpimän tunnelman "talvipuutarhaan." Pattereilla toimivia jouluvaloja meinaan ennen joulua vielä ripustaa tänne lisää valoa antamaan. Ne ovat aika näppäriä eikä tarvitse pelata jatkoroikan kanssa. Aina se johto kulkee kumminkin väärässä kohdassa ja pyörii jaloissa pihalla.
Terassin kalusteet sai myös näppärästi "säilöttyä" talveksi kasvihuoneeseen, suurehko pöytäkin mahtui ilman hampaiden kiristystä ovesta sisään ja tuolit tulevat tarpeeseen, jos täällä viettää glögihetkiä.




Olen lähdössä pariksi päiväksi koneen ääreltä pois, joten saatte palaamiseeni saakka nyt tyytyä näihin kuviin. Palaan uusien kuvien kanssa viimeistään tiistaina postaamaan jotain joulukalenteriin. :)



 
 


Tunnelmallista kynttilänvaloa viikonloppuusi!
 
Terveisin Kanaemo

6 kommenttia:

  1. Hurmaava talvipuutarha! Niin kauniisti sisustettu ja koristeltu. Mukavaa reissua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Itselle tulee oikein hyvä mieli, kun kuljen kasvihuoneen ohi ja kurkkaan sisään.

      Poista
  2. Aivan mahtavan tunnelmallisen huvimajan olet tehnyt. Kasvihuoneesta saa näköjään vaikka mitä. Ihan liian useins sitä näkee vain ruukkujen tms kesäsälän säilytyspaikkana. Mukavia glögihetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Ihan totta, että kasvihuoneesta saa vaikka mitä! Viime kesänä tavoittelin kasvihuoneessa vähän kuubalaista tunnelmaa, paljon värejä, sekalainen kokoelma keramiikkaruukkuja ja kasvihuoneen "tavallisten" kasvejen lisäksi taisin raahata sinne kaikki huonekasvitkin. ;)

      Poista
  3. Teillä on ihanan iso kasvihuone :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, niin kyllä on.
    Kun tätä alettiin tekemään, määräsivät ikkunat oikeastaan koon, tämä kun on "jämistä" tehty.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!