Joulupukin uskollinen apuri, Petteri, odottaa jo varmaan vallan innoissaan lähestyvää urakkaa. Jouluaatto lähestyy.
Miksiköhän Joulupukki on valinnut matkakumppanikseen juuri poron? Miksei vaikka hevosta? Tosin erinomaisen valinnan on pukki tehnyt; säyseä, voimakas ja sitkeä kaveri poro on. Pahinkaan tuisku tai pakkanen ei sen menoa haittaa, taikka korkeat luminietokset. Kevyesti taittuu pitkäkin matka ja perillä kärsivällinen sarvipää odottelee rauhassa sen aikaa kun pukki saa lahjat jaettua ja lasten joululaulut kuunneltua.
Ainakin meille on osunut sellainen lehmänhermoinen ja ystävällinen ja äärettömän ihmisrakas poropoika, että uskon, että pukki ei olisi voinut muuta vaihtoehtoa edes harkita. Kiltisti viime jouluna meidän Elmeri-poro seisoi Lappeenrannan keskustassa ja väsymättä poseerasi kymmenissä tai ehkä sadoissa valokuvissa, ei hämmästynyt ihmisvilinää, ei vilkkuvia valoja tai hälyä tai meteliä. Eikä Elmerillä ole tällaisesta aiempaa kokemusta, ensimmäinen laatuaan oli viime talvinen vierailumme jouluhulinoissa.
Juksaan vähän meillä vierailevia pikkuihmisiä; kerron epäileväni, että Joulupukilla on jotain tekemistä Elmerin kanssa. Joka jouluaatto Elmeri salaperäisesti katoaa ja joulupäivän aamuna seisoo taas tarhassaan odottelemassa aamuruokiaan. Joulupukilla täytyy olla jollain lailla sormensa pelissä tässä jutussa...

Harvalla muuten on omaa poroa ja voin hyvin kuvitella, miten pienet uskoo jouluporopuheesi, miekin melkein uskon ;)
VastaaPoista:D Kyllä lapset huokaillen ja suu auki kuuntelevat juttua. Kukaan ei ole (ainakaan vielä) esittänyt epäilevänsä asiaa.
PoistaPoro on kyllä joulueläin nro 1. miun mielestä, vaikka tosin monet muutkin eläimet kuuluvat jouluun.