No, ilmekin sen kertoo, että puutavaran ajoon ei tänään lähdetty. Mutta lähdettiin tyttöporukassa maastoon.
Uusi tuttavuus Anni on lupautunut meille lomittajaksi aina kun on tarvetta ja muutenkin hän tulee ratsastamaan hevosilla aina kun ehtii. Hartain toiveeni on siis toteutumassa! Olen pitkään, siis PITKÄÄN ollut vailla reipasta ja luotettavaa henkilöä, joka asuu niin lähellä, että voi tarpeen tullen vaikka heittää illalla hevoset sisään taikka päiväheinät hevosille eteen ja jonka huomaan uskallan turvallisesti katraani jättää, jos tarvitsemme irtiottoa kotiympyröistä. Odotukset tästä "suhteesta" ovat siis korkealla.
Tänään hevoset saivat nauttia yhteisestä maastolenkistä (harvinaista herkkua niille) kun lähdimme Annin ja hevosten kanssa talviseen metsään tarpomaan.
Korvat tötteröllä ja innostuksesta puhkuen hevoset odottivat laukkapyrähdyksiä. Hevonen oppii helposti "ennakoimaan" ja jos maastossa on hyvä pätkä, jota usein laukataan, alkavat hevoset tarjoilemaan laukkaa tai ainakin rivakampaa liikettä, kun "Nyt laukataan!"-kohta reitillä lähestyy. Meillä hevoset kulkevat pitkällä ohjalla aina maastossa käyntiä eivätkä koskaan viilliinny tai ala esittelemään omia loikkiaan vaikka juuri sillä kertaa ei laukattaisi askeltakaan. Ihan turvallisuuden takia täytyy hevonen olla niin hyvin hallinassa, että sen saa pysähtymään vaikka kesken villeimmänkin laukan, eikä joskus viidentoista kilometrin jälkeen. Tämän olen opettanut hevosilleni jo niiden ratsuntaipaleen ensi-askeleilla; kun kuski sanoo ptruu, vauhti siirtyy käyntiin, ihan sama mitä ennen sitä oltiin tekemässä. Pitkät ohjat ja taputus kaulalle, kun maltoit, etkä jatkanut silmät pyörien villiä kiitolaukkaa. Mieli täytyy malttaa ja kuskia kuunnella, se on fiksun hevosen merkki.
 |
| Kolmelta alkaa jo hämärtää. |
Haa, mulla on tuo sama Puutavaran ajo -kortti ja tänään meidänkin mäellä liikautettiin Suomenhevosta.
VastaaPoistaSelvästi hyvä päivä silläkin suunnalla!
Hahaa!! Luinkin siun postauksen ja mielessäni myhäilin, että samanlaiset ne on olleet tädeillä hommat tänään. Ja vielä samanmerkkisillä (jä värisillä) menopeleilläkin! Selluliitit jäätyy ja korvat sinertää ja sitä rataa... ;)
PoistaMie eilen haalin nipun kortteja ja puutavaran ajo-kortti oli kyllä ihan paras. Toinen hyvä oli sellainen, jossa halveksittiin laihuutta ja pidettiin sitä todella epäviehättävänä ja rumana. Se pääsee kehystettynä meidän pikkuvessaan, siellä on samantyylisiä (loistavia) elämänohjeita ripustettuna pitkin seiniä.
Haikeena muistelen noita maastolenkkejä, kun niska ei enään salli mitään ylimääräistä tärinää :/
VastaaPoistaTodella hienoa, kun apua on saatavillä nopeallakin varoajalla :)
Onhan se ihanaa, varsinkin talvinen metsä, narskuva lumi ja alla luottohevonen, siinä on jotain taianomaista!
PoistaItselläni reuma ja satunnainen iskias (kuten nyt juuri) jarruttavat aika lailla hevosharrastusta, tai siis lähinnä ratsastamista. Onneksi omat hepat eivät niin loukkaannu, vaikka maastoilu rajoittuu vain köpöttelyyn ja vartin lenkkiin, hyvinä päivinä sitten mennään reippaammin, niin että hippulat vinkuu ja hetulat heiluu!! :D
Ihana sininen tai ehkä enemmänkin violetti hämärä!
VastaaPoistaToivottavasti sait hyvän hoitajan. Tuollainen suhde voi tuoda tosi paljon molemminpuolista hyvää mieltä ja hyötyä, jos se onnistuu.
Niin on, ihan violetti sävy kuvassa, vaikka silmällä ei ollut oikeastaan edes hämärää. Kai tuohon pimeyteenkin tottuu.
PoistaMie toivon kanssa, että nyt olisi tärpännyt ja saatiin sellainen lottopotti Annin muodossa, ettei parempaa voi toivoa!