lauantai 16. huhtikuuta 2011

Matalalentoa

Hengissä ollaan, vaikka en ole ehtinyt postaamaan mitään, saati käydä edes kurkkaamassa muiden blogeja. Oikeaa matalalentoa ollut elämä viikonloppuloman jälkeen!

Kotkan reissu meni loistavasti, ihana oli nähdä ystäviä ja koirahoitolassa pari vuorokautta viettänyt karvakorvakin oli käyttäytynyt mallikkaasti.

Tarkkaavainen matkustaja.

Arki alkoi sellaisella vauhdilla, että päivä venyy kellon ympäri ja kaikki "omat hommat" on jääneet väistämättä vähemmälle. Nyt kun lumet  sulavat, alkaa haravointi ja siivoilu varsinkin tuolla tallin ympäristössä. Tuntuu välillä, että harava on juurtunut käteen kiinni! :)

Hepat nautiskelevat kevätauringosta.

Kaiken tohinan keskellä Kanelikin ehti täyttää neljä vuotta. Synttäripäivä meni ihan kotosalla, pieni kakku sentään tehtiin ja sankarille laulettiin. Huomenna on sitten ne megapartyt luvassa, silloin tulevat mummo, kummit ja serkut ja ystävät juhlimaan pikkuneitiä.

Kotona en ole saanut oikein mitään aikaan, tosin eilen kun nautin paljon kaipaamastani vapaapäivästä sain sentään keittiön ikkunat pestyä ja vanhan sohvan verhoiltua. Sohva ajautui meille anopilta, ja se oli ollut talon vintillä ties kuinka kauan. Sohva on -60-luvulta ja kangas oli tosi hapertunut ja aika ruma. ;) Muuten sohva on ehjä ja kunnossa.
Kuva ENNEN....

GRRRRRAUUURRRR!!!



















...ja JÄLKEEN.





























Kangaskaupassa kävi ennennäkemätön tuuri; pohdin tutun myyjän kanssa sopivaa kangasta, se ei missään nimessä saanut olla liian kallis, eikä valkoinen, ei edes liian vaalea... Vilautin ideaa eläinkuosista, jota olin suunnitellut yhtä verhoiluvuoroa odottavaa nojatuolia varten. Myyjä sanoi; "Odotas vähän..." ja hävisi hyllyjen väliin. Myyjä toi kangaspakan jämän eteeni ja kertoi että hinta oli 3€/metri. :D Mittasimme kankaan ja sanoin sen juuri riittävän sohvaan. Selkänojan takaosan joutuisin tekemään toisesta kankaasta, mutta joka tapauksessa, hintaa verhoilulle tuli huikeat 6,5€ ja aikaa minulla meni siihen muutama tunti. Ja lopputulos kestää sen minkä kestää täällä hurlumhei-porukan käytössä. Eikä jää harmittamaan, vaikka joutuisin kankaan vaihtamaan vuoden päästä, toisin olisi jos olisin tyhmyyksissäni ostanut jonkun parisataa maksavan sisustuskankaan... Tosin ei minulla sellaiseen olisi edes ollut varaa... ;)




Mukavaa ja keväistä viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Siis Vau mikä sohva! Mulla on tuota samaa kangasta ollut joskus ja maksoin siitä lähemmäs 20e/metri! Sulla kävi ihan mieletön tuuri:) Tein siitä kankaasta pantteri- ja lehmäpuvut lapsille, ja on kyllä ihan hyvänlaatuista kangasta, ei mitään moitittavaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä kevät on eläimille sitä parasta aikaa,ihanaa suorastaan,niinkuin meille ihmisillekin:),oih miten komea päällinen,aivan ihanan näköinen,GGRR valloittavaaa♥

    VastaaPoista
  3. Kivalle kuulosti tuo reissu ystävien luokse. Tuommosia kyllä välillä tarvitsee. Ja murrr mikä sohva :) Siisti! Ja ei kyllä hinnalla pilattu. Itsekin voisin uskaltaa alkaa kokeilemaan sohvan tuunausta tuolla metrihinnalla. Yks sohva tartteis uudet päälliset ja toinen odottelee kyytiä kaatikselle. On niiin pahat repeämät että.
    Juhlahulinaan iloista mieltä!

    VastaaPoista
  4. Taina, joo-o, miustakin hinta oli ihan uskomaton!! :D Ommellessakin tuntui ihan hyvältä kangas, vaikka on aavistuksen joustavaa, niin eli liian leprua. Hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan! ;)

    Tansku; ihanaa kun huomaa kuinka eläimet nauttii auringosta ja lämmöstä. :) Hevosetkin köllöttelee päivisin tarhoissaan kun maa on kuiva ja aurinko lämmittää kupeita.


    Peppi; Viikonloppu pois kotoa oli ihana, meillä kun ollaan aika "jumissa" täällä kotiympyröissä. Piristysruiske suorastaan!
    Sohva on aika GRRRAAUUURRR!! 8) Siitä tuli ihan kiva, vaikka luulin että se näyttää naurettavalta. Kangas vähän lörpöttää selkänojan takana, mutta ei liian pahasti. Jätin sen tarkoituksella vähän isoksi, jos päällisen joutuu joskus pesemään niin eipä sitten ole liian pieni. Laiskana en tietenkään jaksanut pestä kankaita ennen ompelua... :p
    Anoppi ihasteli kovasti tänään käydessään, sohva sai ihan uuden elämän. :)

    VastaaPoista
  5. Niin, ja kiitos kaikille kommentoineille, edelliseen postaukseen yritin heittää LUKEMATTOMIA kertoja jonkun oman kommentin väliin, mutta en vaan onnistunut, koko ajan tuli teksti: Blogger ei voi toteuttaa pyyntöäsi. KUINKA RAIVOSTUTTAVAA!! >:/
    Ensin kirjoittaa pitkän sepustuksen ja sitten se häviää kuin pieru saharaan... Hmph!
    No, mutta nyt sentään onnistuu taas. Toivottavasti... :p

    VastaaPoista
  6. Itsekin muutaman kerran saanut tuon samaisen ilmoituksen ja todellakin raivustuttavaa, kun on kirjoittanut ensin ummet ja lammet... toivottavasti tosiaan taas toimii! :)

    Tosi hienosti verhoiltu sohva ja aikamoisen löydön olet kankaan kanssa tehnyt!

    VastaaPoista
  7. Marika; toissaviikolla toi kävi varmaan parikymmentä kertaa, sekä omaa että muiden blogeja kommentoidessa. Todella ärsyttävää, melkein alkoi savu nousta korvista ja melkein meni maku koko hommasta. Plääh!!

    Kiitos, kangas on ihana ja lopputuloskin ihan jees. ;) Olen aina haaveillut jostain eläinkuosisesta nojatuolista tms. mutta aina ajattelin, että se on jotenkin liian villiä. Mutta olen huomannut, että tämä villi persoonani alkaa tulla vaan villimmäksi koko ajan, ja sohva näyttää vaan mageelta. 8) Ja nykyään en todellakaan mieti, mitä joku toinen ajattelee, itselleni (ja tietysti vähän perheellekin) minä kotiani sisustan, enkä jollekin muulle. Ja so what, jos jonkun mielestä meidän koti muistuttaa kirpputoria, eikä huonekalut sovi toisiinsa. Ei kiinnosta pätkääkään. :D Ajattelen siis kuin itsepäinen ysikymppinen, mutta hauskaa on! ;)

    VastaaPoista
  8. Minulla osui katse tuohon pöytään! Ihaaanaaaaaa! Kyllä näyttää kauniilta kokonaisuudelta sohva, pöytä ja sisustus! :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!