Kerholainen

Ihanaa kun tässä iässä vielä pääsee kerhoon. Eikä mihin tahansa kerhoon, vaan lehmäkerhoon.

Lypsyjonossa odotetaan kärsivällisesti omaa vuoroa.

Ystäväni Riina on suuren maitotilan emäntä ja hän on jo jonkun aikaa pitänyt lapsille lehmäkerhoa jossa kerrotaan kaikesta mahdollisesta nautoihin liittyvästä ja hoidetaan lehmiä ja vasikoita. Kerholaiset pääsevät myös lypsylle mukaan ja muutenkin opettelevat nautojen käsittelyä.
Olin kärttänyt jo moneen kertaan, että milloin pääsen lasten jatkoksi lehmäkerhoon mukaan ja onneksi joku muukin oli kysellyt samaa. Ei muuta kuin aikuisten lehmäkerhoa järjestämään...

Sateisena ja harmaana lauantaina kokoonnuimme kahvien ja tarjottavien kanssa navetan yläkertaan tarkkailemaan lehmien touhuja ja kuuntelemaan Riinan kertoilua heidän tilansa toiminnasta. Vilkasta keskustelua virisi monestakin aiheesta; tehotuotannosta, luomusta, lehmien terveydestä, siemennyksestä, vasikoista, maaseudun yrittäjyydestä ja ties miten monesta muusta aiheesta.
Moni asia ei tullut mitenkään yllätyksenä minulle, lapsuudessa mummolan lehmät ja kaikki niihin liittyvä tulivat kyllä tutuiksi, mutta näin nykyaikaisessa ja suuressa navetassa en ole aikaisemmin päässyt käymään.
Antoisan keskustelun jälkeen lähdimme alakertaan tositoimiin, haalarit niskaan ja hiehoja ja vasikoita katsomaan ja ruokkimaan. Hiehoja, vasikoita ja sonneja on noin 80 ja lypsäviä toinen mokoma. Suomen mittapuulla kyseessä on siis melko suuri tila.

Lehmien makuupaikat. Tämä ei ole parsinavetta, vaan lehmät saavat liikkua hallissa vapaasti.

Kun nuoriso oli saatu hoidettua, oli lypsyn vuoro. Taisin olla ainoa joka oli aikaisemmin lypsänyt, mutta kaikilta homma sujui oikein hienosti!
Noin 80 lehmän lauma saatiin yllättävän nopeasti lypsettyä, mutta näin nykyaikaisessa navetassa homma todella toimii tehokkaasti. Lypsymontussa seisoessa ei tarvitse kyyristellä, kaikki on käden ulottuvilla ja lypsy hoituu nopeasti ja ergonomisesti.

Lehmät olivat kaikki kilttejä lypsettäviä.

Lypsäjän ei tarvitse nykypäivänä kyyristellä lehmän alla.

Lypsyn jälkeen kelpaa rentoutua puhtailla kuivikkeilla.

Lehmien kaikki tiedot ovat paksussa kansiossa.

Spermaa säilytetään typpisäiliössä.

Riinalla on lupa siementää omaa karjaa ja pääsimmekin näkemään kun yksi lehmä siemennettiin. Nyt sitten odotellaan, tuleeko lehmäkerholle "oma" vasikka. :)

Navettahommien jälkeen otettiin hevoset sisään ja juteltiin heppa-asioita, niitä kaikkein tärkeimpiä juttuja siis. ;) Kolmen koiran, viiden kissan, kanojen ja lehmien lisäksi tilalla asuu viisi hevosta. Nuorin kauraturpa on valloittava oripoika Voitto.

Laasolan Voitto

Pikkuinen Ja-Ja. Voiko noita silmiä vastustaa..?!

Navettahommien jälkeen meille oli sauna valmiina ja sen jälkeen juttua riitti pitkälle iltaan erinomaisen ruoan ja viinilasin ääressä.

Lehmäkerhoilusta luultavasti muodostuu traditio, porukka oli mahtavaa ja samanhenkistä (hevosnaisia kaikki) ja meillä oli yhdessä todella hauskaa.
Maaseudulla elävän eläimellisen yrittäjän elämä on aika sidottua ja yksinäistä puurtamista päivästä toiseen, tämän totesimme Riinan kanssa. Ystäviä ei kovin usein ehdi tapaamaan, harrastuksillekaan ei liiemmin aikaa jää, eikä lomalle lähdetä ihan lennossa jos halpa äkkilähtö osuu silmiin. Tällainen irtiotto ihanien ihmisten seurassa on kyllä parasta piristettä, jolla jaksaa sitä omaa arkeakin pyörittää hymy huulilla monta viikkoa eteenpäin. :)

Miulla on nyt isännän pehmittäminen menossa, lehmäkerhoilu on aika vaarallista touhua... tuo alakuvan söpöläinen olisi valmis muuttamaan meille...