lauantai 21. heinäkuuta 2012

Edelleen henki pihisee!

MIKSI kesä menee aina niin nopeasti ja MIKSI kesällä on aina niin kova kiire?? Epäreilua, sanon minä. Yksi syy lienee se, että kesä (tai koko lumeton aika) on meillä kiireisintä sesonkia työhommissa. Kuukauden kesälomasta ei tarvitse unelmoida ennen eläkeikää... :D

Hirveästi kaikenlaista on ehtinyt tapahtua kahdessa (!!!!!) kuukaudessa, jolloin viimeksi olen postannut Laatokan reissusta.

Kuvien muodossa voin päivitellä jotain tärkeimpiä kuulumisia:


Hevoset muuttivat laitumelle kilometrin päähän kesäkuun puolessa välissä ja edelleen pullukat nautiskelevat vapaasta ruokailumahdollisuudesta ja vihreästä tuoreesta heinästä.




Murto-osa myytävistä satuloista.

Monta metriä suitsia.

Kesäkuun puolessa välissä Kotieläinpihalla kiireessä järkätty satulapäivä onnistui oikein hyvin! Päivä oli helteinen ja porukkaa kävi mukavasti paikalla. Eläinvierailijoitakin paikalla nähtiin: kaksi heppaa ja yksi koira Haminasta tulivat satuloita sovittamaan. Tai koira nyt ei sentään, hän keskittyi vaan olemaan söpö ja kerjäämään makkaraa. ;)



Kaneli ja Stella-koira.

Ramadan-heppa mallinukkena.

Ramadan ja Maria testaamassa satulaa.

Päivä toteutettiin siis yhteistyössä ystäväni kanssa, joka myy uusia ja käytettyjä satuloita ja muita varusteita. Kun paikalla on satakunta satulaa ja niitä on mahdollisuus päästä paikan päällä sovittamaan ratsain, on sopivan löytyminen aika todennäköistä.
Vastaava päivä pidetään tulevaisuudessa ehkä uudestaan, kysynnän mukaan. Nyt ainakin kaikilla tuntui olevan mukavaa ja satulat vaihtoivat omistajaa ahkerasti.








Viipurissa olemme vierailleet miniloman merkeissä pariin otteeseen tänä kesänä. Ihanaa päästä edes yhdeksi yöksi joskus pois kotiympyröistä ja vielä ulkomaille! :D Viisumit ovat olleet ahkerassa käytössä ja hyvä niin. Viipuriin pääsee meiltä tosi vikkelästi, sinne viitsii lähteä ihan vaan vaikka käymään kauppahallissa ja kahvilla. :)




Suur-Saimaan ympäriajokin koluttiin läpi taas tänä kesänä. Reissu ei ollut ollenkaan turha, kahden pokaalin kanssa kotiin... ;) Tänä vuonna olimme liikkeellä ystäväni Sarin Triump Heraldilla, vuosimallia -65.





Kaneli on viihtynyt molempien mummojensa luona ahkerasti tänä kesänä. Puuhaa tuntuu riittävän, kun toisessa mummolassa pääsee leikkimään serkkujenkin kanssa joka päivä. Lapsikin on ansainnut kesälomansa, irtioton arkirutiineista!





Silkkisekoituskana Elviira nökötti pesässä hautomassa tiiviisti ja tuloksena on viisi suloista tipua. :) Vauvakuumetta on selvästi kanoilla ilmassa, naapurissa kääpiökana Kaiku aloitti myös hautomisen. Kaiku ylipäätään aloitti munimisen vasta muutama viikko sitten ja heti perään hoksasi hautomisen idean. Aikamoinen tehotyttö! Lisää tipuja on siis toivon mukaan tiedossa parin viikon päästä. :)


Meille kotiutui myös kalkkunoita alkukesästä. Kalkut Vilho ja Vieno taustalla ja ankat Pulmu ja Aprilli etualalla. Olen aika viehättynyt noista kalkkunoista, ne ovat rauhallisia, tuttavallisia ja hienosti kauniilla äänellä kujertelevat aina kun äiti on näköpiirissä. <3 (Kuinka niitä raaskii syödä..???)


Nämä ovat samat lättänokat, jotka keväällä tulivat aivan pikkiriikkisinä meille melkein suoraan hautomakoneesta ja uiskentelivat alkuviikot keittolautasella, muistatteko? Aika suuriksi on pikkuiset jo kasvaneet... ;)






Ihan mahdottomasti olen nautiskellut kukkaloistosta ja kasvihuoneesta. Vettä on ainakin tullut riittävästi kukkia ajatellen!! :D

Ensimmäiset kanttarellit ja mustikat on käyty poimimassa alkuviikosta, niitä näyttää löytyvän vaikka kuinka paljon.


Nyt odottelen (varmaan monen muun tavoin) niitä helteitä.



Ihanaa kesän jatkoa, toivottavasti se on lämmin ja aurinkoinen!

Terveisin Kanaemo

10 kommenttia:

  1. Olipa taas kaikki kuulumiset mukavaa luettavaa ja katseltavaa! Kun tänään mummolasta kotiutuva tyttö näkee nuo satulapäiväkuvat, alkaa koneelta kuulua ihan outoa huokailua ja vinkumista. Sitten siihen tulee Kaisakin säestämään.
    Täällä ollaan ihan kipeitä tuollaisiin juttuihin, kanoista ja kalkkunoista puhumattakaan.
    Mustikkaista kesän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinne huokailijoille sitten vaan hevosentuoksuiset terveiset! :) Laitan lisää kuvia joku päivä noista pikkutipuista, ne on tosi suloisia pikkuotuksia! Ja kasvavat tietenkin ihan silmissä...

      Ihanan mustikkaista kesän jatkoa sinne teille kanssa, vadelmatkin alkavat ihan kohta olemaan kypsiä... :)

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisia sieltä! Ihana tuo kasvihuone, voi että!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki! Kasvihuone on kyllä osoittautunut oikein kivaksi, se on miulla nyt vasta toista kesää. Ja moneen kertaan olen kiitellyt, ettei siitä tehty yhtään pienempää!! Neliöitä on ehkä 7-8..? En ole mitannut, mutta miten ihanaa siellä on istuskella iltaisin kynttilänvalossa viinilasi kädessä... :)

      Täällä voidaan hyvin, järkky sutina ja kiire joka suuntaan vaan vie aikaa näiltä harrastuksilta. ;D En ole ehtinyt edes käydä vilkaisemassa muiden blogeja yhtään, normaali kesä meille!

      Poista
  3. Meillä on naudanlihantuotantotila, joten meillä lomat pidetään aivan keskitalvella, jos silloinkaan!! Kesät ovat aina yhtä kiireisiä. Mutta siihen on jo tottunut, 20 vuotta emäntänä ja sitä ennen maatilan tyttönä ollessa.

    Mustikoita tuntuu olevan, mutta kanttarelleja en ole vielä saanut!! :-(

    VastaaPoista
  4. Meilläkin yritetään pitää jonkinlaista lomaa talvella, aina sekään ei ole mahdollista. Viime vuonna lomaa oli kokonainen viikko. Tässä kesässä ei totisesti ole mitään uutta, ihan yhtä kiirettä, kuin aikaisemminkin. :) Mutta silloinhan se on taottava kun rauta on kuumaa...

    Täällä on kyllä kanttarellejakin oikein hyvin, kolmena päivänä olen käynyt tällä viikolla keräämässä ja saalista on joka kerran tullut. Ja mustikoita on todella paljon, ja isoja ovat! Eilen näin ensimmäiset kypsät vadelmatkin. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan kesäine tuo ekakuva! Jotenkin tämä kesä on viuhahtanut helteitä odotellessa. Ihan kivaa on ollut, mutta silti sitä vaan odottaa sitä "oikeaa" kesää. Vähän pitäis vielä saada huokailla helteitä ja kuumuutta :)
    Aivan huippu kyllä tuo teidän kasvihuone, vai voisko sanoa kesähuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesä oli jotenkin niin tajuttoman hieno, aurinkoinen ja melkein jopa kuuma, ja nyt sitten ollaan saatu kaivella villasukkia ja -paitoja kaapista päälle... :/ Saisihan tuo nyt "kunnon" kesä viimein alkaa, helteitä elo- ja syyskuuksi, kiitos! ;)

      Kasvihuone on kyllä aika kiva, minustakin. :) Kovin monenlaisia kasveja en ole sinne ehtinyt kumpanakaan kesänä laittelemaan, vaikka haluaisin. Siellä on kyllä näppärä kasvattaa taimiakin keväällä kun lämmittimen voi raahata antamaan lisälämpöä, jos yöt on viileitä.
      Kesäisenä olohuoneena se on ihan parhaimmillaan!

      Poista
  6. Voi kuinka ihania kuvia *huokaus*
    Satula-auton pysäkille olisi hyvä hankkiutua, meillä alkaa kohta ollakin toisen satulahankinnan aika.

    Tuosta kasvihuoneesta tekisi mieleni tinkiä lisää kuvia ja tarinaa sen tekemisestä, valmistuoteko on vai itse pitkästä tavarasta värkätty? Tahtoo myös viini... kasvihuoneen :D

    Näkemisiin! :D

    VastaaPoista
  7. Tämäkin oli ihan "spesiaalitapaus" kun satula-auton reissuhommat on jääneet kaverillani muiden kiireiden takia pois. Häneltä noutamalla tai postitse satuloita saa kyllä, mutta keikkaa ei tee enää kuin tällä tavalla ihan satunnaisesti.
    Olihan se kyllä näppärää, kun kyläilevät hepatkin sovittivat viittä, kuutta eri satulaa ja kyllä se oikea ja sopiva sieltä joukosta löytyi! :)

    Kasvihuoneesta on muistaakseni jossain vaiheessa ollut muutama kuva, olisiko viime kesänä postattu... Ei voi muistaa. :)
    Ihan meidän huushollin vanhoista ikkunoista on väsätty tuo kasvihuone ja pienemmät ikkunat on kerjätty naapureilta. :D Ihan näppärä siitä tuli ja samalla lailla siinä kävi kuin yleensäkin: Pari vuotta sellaista ruinasin, kerjäsin, kiristin ja pyysin niin kauniisti kuin osaan, tuloksetta. Kun lopulta sisuunnuin ja tokasin muutamalla kirosanalla siivitettynä, että "Kyllähän tällainen akka yhden kasvihuoneen itsekin saa pystyyn" alkoikin sukkelaan jotain tapahtumaan. Seuraavana päivänä kasvihuone olikin sitten valmis. :D Aina sama juttu...

    Näkemisiin, kanakuletus kahahtaa paikalle piakkoin..! :D

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!