maanantai 7. lokakuuta 2013

Lokakuun lumoa

Menneenä viikonloppuna saimme nauttia aivan huikean hyvistä ilmoista! Aurinkoa, lämpöä ja syksyn värejä. IHANAA!!


Pollet nautiskelivat auringosta ihan samoin kuin minäkin, lauantai kului mukavasti lekotellen, tosin pikkusuokki joutui kyllä vähän tärkeisiin hommiinkin; kaksi pientä mutta tomeraa heppatyttöä kävi ratsastamassa ja hoitamassa mummoheppoja.




Kuva Mia Tikka



Hevoset kuvittelivat varmaankin olevansa jossain hiekkarannalla, sen verran nautiskelevaa lekottelua oli havaittavaissa lokakuun lempeässä auringossa.


Pientä väkeä muutti ja kuoriutui myöskin viikonlopun aikana. Ensin jouduin adoptoimaan kotiin yhden juuri kuoriutuneen tipun, jota oma emo ei hoitanut. Pieni piippaa ja voi hyvin; vaatii sylihoitoa tämän tästä. :) Omanlainen lottovoitto tämäkin tipu; Plymouth Rock-rotu on varmaan maailman kehnoimpia hautojia, mutta niin vaan tuli todistettua tämäkin; miulla on elävä todiste että niin kuitenkin tapahtui ja toinen tipu on vielä odotettavissa, kana ainakin tomerasti hautoo edelleen.


Näitä raitapaitoja on siis tämä tipunen rodultaan. Saa nähdä, tuleekohan hänestä kaunis kananen vai suuri ja komea kukko kunhan kasvaa.


Silkkitipupesue muutti myös viikonloppuna kanalaan. Näitä puhtaita silkkejä olen hinkunut pitkään ja nyt näitä sitten on. :) Todella pöyheitä ovat vanhemmat kuvien perusteella, eli aikamoisia pölyhuiskuja on tiedossa, kunhan kasvavat vähän. Pietari-pupu vahtii pikkuisia huolestuneena; aina kun jonkun tipun ääni kovenee, pyyhältää Pietari paikalle katsomaan, että mikä pikkusilla on hätänä.





Kaunista syksyä Sinulle!


 
 
Toivottelee Kanaemo

4 kommenttia:

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!