maanantai 17. maaliskuuta 2014

Oikee hiiri

Tänä aamuna kaikki jotenkin jumitti. 

Kunnes.

Pakkasaamun hytisyttämä hiiri pääsi kuistille saakka kissan suussa ja siitä oma-aloitteisesti sujuvasti tupaan ja makuuhuoneeseen.
Härdelli oli valmis, kun hiiri suureen ääneen piipattaen pinkoi karkuun ja saalistusintoiset kissat perässä. Lapsen kouluunlähtökiire loppui, kun hän riemukkaasti kiljaisi:"Oikee hiiri!!" ja lähti kissojen perässä viipottamaan ja katsomaan minne hiiri päätyy, takaisin pihalle vaiko kissan suuhun.

Hiirulainen livahti pihalle yhtä liukkaasti kuin tulikin, mutta tulipa vauhtia tähän aamuun ja jumitukset hävisivät sen tien.


Tähän leluhiireen on siis tänäänkin kissoilla tyytyminen, jos eivät pihalta löydä uutta leikkikaveria.
En mie hiiriä pelkää tai inhoa, mutta saisivat leikkiä kissaa ja hiirtä ulkona kumminkin, mokomat. Lapsi tottakai riemastuu, kun jotain jännää tapahtuu ja aamu saa uutta vauhtia tällaisesta yllätysvierailusta.


Toissa aamuna herättiin valkoiseen. Lunta oli sadellut yöllä ja vieläkin maa on valkoinen, osittain.
Tänä aamuna mittari ei näyttänyt kuin muutamaa pakkasastetta, mutta sekin tuntuu oudolta, kun viime viikolla lämpöasteita oli yli kymmenen monena päivänä.

Täällä kevät on todella ajoissa. Pihalla kukkivat krookukset ja sinivuokot. Tuntuu, kuin elettäisiin jo toukokuuta. Nyt surettaa tuo lumi, mutta sekin sulanee lähipäivien aikana pois.

Vielä riittää polttopuurallia, lämmitän hellaa päivittäin, yleensä useamman kerrankin, kun valmistan siinä ruokaa, joko uunissa taikka liedellä. Ja tietysti leivon. Ruisleipä on paistunut täällä jo muutaman kerran, sämpylöitä ja vaaleaa leipää useamman kerran viikossa. Täällä kuuluu tuoksua tuore leipä, paistettu silakka ja juuri leivottu pulla. Se vaan kuuluu tänne, tähän taloon ja tähän paikkaan.



Olenhan kertonut, että minulla ei ole täällä sähköliettä? Taikka on, mutta se ei toimi. On täysinpalvellut ja -60-luvulta saakka käytössä ollut. Eli sellaista ilman eletään. Ruoka maistuu ihan erilaiselta, siis paljon paremmalta, kun se on puu-uunissa valmistettu. Samoin leipiin paistuu herkullinen ja rapsakka kuori, jollaista ei sähköuunissa saa aikaan millään.
Miulla ei myöskään ole vedenkeitintä, pesukonetta, taikka astianpesukonetta. Mikron sain lainaan (jota en ole käyttänyt kuin kerran), samoin kahvinkeitin on lainassa vähän aikaa, kunnes oma saapuu muuttokuorman mukana tänne.
Miulla on myös ulkohuussi ja sisällä pakastava vessa. Nykyaikainen suihku ja kylpyhuone miulla on, ilman sitä vesivessaa. Keittiöönkin tulee vesi putkia pitkin. Ei tässä kumminkaan ihan keskiajalla elellä, vaikka monen mielestä tämä sellaista lähenteleekin.
 


Ihmettelin vähän, kun usea ihminen on sanonut, ettei voisi elää päivääkään näin. No, kukin tavallaan, miusta tää on aivan ihanaa!

Idylliä ja nostalgiaa täällä riittää vaikka muille jakaa! Ja tunnelmaa, ihanasti natisevia lattioita, ruutuikkunoita ja huikeita maisemia merelle melkein joka ikkunasta ja pihakalliolta.
  






Muutamana iltana täällä on nautittu huikeasta kuutamosta. Oman kamerani kapasiteetti ei riitä yökuvaukseen (hyvä jos edes päiväkuvaukseen) eli laitan tänne suosikkikuvaajani otoksen muutaman päivän takaa. Tämä on tuosta miun takapihalta.
Vain suden ulvonta puuttuu.

Kuva Markku Kanttura

Mukavaa viikkoa, ystävät!
 
toivottelee Kanaemo
 
 

2 kommenttia:

  1. Talohan on hyvin varustettu! Olisin kiitollinen, jos minulla olisi kesäkodissa - jonne ihan kohta muutan moneksi kuukaudeksi - olisi edes se pakastava vessa, juoksevasta vedestä puhumattakaan.

    Minullakin on puuhella, mutta en juurikaan ole yrittänyt leipoa sen kanssa; uunissa ei ole lämpömittaria, ainoastaan suuntaa-antava mittari, jossa on ykkös-, kakkos- ja kolmoslämpötila. Osaatko antaa mitään vinkkiä, mistä tietäisin oikean lämpötilan esimerkiksi sämpylöiden paistamiseen?

    VastaaPoista
  2. Todellakin hyvin ja ihanasti varusteltu talo :) Juoksevaa vettä en kaipaa sisälle, mutta tuollainen puulla lämpiävä uuni olisi ihana! Niin ja tuollainen leipomustaito ja -into!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni, jätä pieni merkki käynnistäsi!