Värikäs elämäni

Huhhuh.

Aika paljon on ehtinyt taasen tapahtua edellisestä postauksestani.
Senpä takia en ole tänne ehtinytkään kirjoittelemaan.

Muutto koitti taas. Maalaiselämä tyssäsi, muutin takaisin kaupunkiin, oman kullan kainaloon.
Täällä sitä nyt ollaan. Aina ei suju hommat niin kuin luulisi taikka toivoisi, meitä on niin moneen junaan.

No, riesaa, vaivaa ja hammastenkiristystähän tämä jatkuva muutto tuo, se on selvä ja etenkin kun tämä oli nyt kolmas muuttoni tämän vuoden puolella, niin alkaa se puulta tämäkin homma maistumaan.
Jos nyt jämähtäisin tähän. Hetkeksi.
Asunto on pieni meidän porukalle, mutta täällä meni talvellakin jokunen kuukausi oikeinkin jouhevasti, miksi ei siis nyt. 

Kevät ja kesä on hitsannut miut ja miun pitkätukkaisen viikingin tiukasti yhteen.
Sillee ihanasti. <3

Vastoinkäymisiä on kyllä ollut ihan riittämiin myöskin, sellaisia oikein tosi surullisiakin juttuja jotka ovat meitä koskettaneet, mutta on ollut helpompaa nekin kohdata ja elää läpi, kun tietää että vieressä on tuki ja turva, kainalo johon käpertyä asioita pakoon.
Yhdessä on helpompaa.
Vastoinkäymiset viimeistään näyttävät että onko suhteesta mihinkään. Kuinka se toinen suhtautuu hankaliin tilanteisiin? Mitä se toinen tekee, kun hajoan, itken, menen rikki ja masennun menneisyydestäni ja uusista vastoinkäymisistä?  

Elämä on ollut kummallista taiteilua monen eri asian kanssa monta kuukautta, nyt asiat alkavat sujua, mennä oikeaan suuntaan ja selkiytyä.

Minikokoinen parveke on saanut venyä ja paukkua kun olen tuupannut sinne yrttien ohella kukkia, joita en vaan voinut jättää kuihtumaan vanhaan kotiin. Ovathan ne lisäksi itse siemenestä kasvatettuja, suurin osa. Kahteen neliöön mahtuu hämmästyttävän paljon. Ja vielä tuoli, jossa neuloa ja virkata kun muualle ei pääse tai jaksa lähteä.

Sieniä ja marjoja olen kerännyt aika laiskasti, osin johtuen olostani. Olen ollut välillä sängynpohjalla ja sitten taas voinut vähän paremmin. Keskenmeno ja siitä aiheutuneet komplikaatiot ovat pitäneet miut tehokkaasti puolikuntoisena muutaman viikon. Perjantaina menen tähystykseen ja kaavintaan, toivon mukaan olo alkaa sen jälkeen kohentua.

Kaneli on ollut paljon molemmissa mummoloissa tänä kesänä. Kohta ei niin usein päästäkään viikonloppuisin tai viikolla reissuun, kun miun pikkuinen lähtee ihan kohta koulutielle. Aika hurjaa. Sitten on pitkä matka sinne toisella puolen maata olevaan mummolaan. Toiseen sentään vähän inhimillisempi matka.
Ja ne "uudet" isovanhemmat, tämän tuoreen avoliittoni kautta, he muuttavat tähän ihan lähelle, samaan kaupunkiin, muutaman kilometrin päähän. :)
Kaneli kutsuu heitäkin luontevasti mummoksi ja papaksi ja Kaneli on heille lapsenlapsi siinä missä muutkin lapset. Ihana asia!!

Pikkuinen harvahammas, ripakinttu, nyt jo seitsemän ja kohta koululainen. <3

No, jokatapauksessa, tähän kesään kuuluu paljon ihania muistoja, uusia ystäviä, ennenkokemattomia paikkoja, merta, aurinkoa ja lämpöä!

            Niin ja rakkautta...

Ihanaa rakkautta! <3



Nautitaan vielä kesästä, ei se vielä ole loppunut. Varastoidaan aurinkoa, lämpöä ja ihania muistoja itseemme talvea varten.

Voikaa hyvin, ystävät! :)