Hieman vanhetunutta tietoa näin lokakuussa, mutta syksyltä sentään kumminkin (postaukset hieman jääneet unholaan...); Kaneli aloitti ekan luokan! :) Miun pieni on jo aika iso.
Paisuin ylpeydestä, kun pirpana toi muutama viikko takaperin elämänsä ekan kokeen kotiin, yhtä pistettä vaille täydet pisteet, matikan koe siis kysymyksessä.
Hyvin on siis lähtenyt koulu käyntiin hänellä.
Meillä on ollut muutenkin kivoja hommia Kanelin kanssa tässä syksyn aikaan. Oli eläinleiri viime kuussa ja viime viikonloppuna lomitushommia ystävän pikkutilalla. Ponin, pässin ja kanojen hoitoa. Meille mieluisaa puuhaa siis.
Kotihommia on touhuttu pitkin syksyä. Sieniä, omenia, marjoja, hilloja ja mehuja on pakastettu, pilkottu, raastettu, soseutettu, keitetty ja niin edelleen. Iso arkkupakastin ei ole ollenkaan liioittelua meidän taloudessa!
Harkitsin jo laittavani pallon jalkaan tuolle meidän perheen miespuoliselle henkilölle, hän kun tuli joka kerran viiden muovikassillisen kanssa metsästä kotiin, sieniä täynnä siis, vaikka edellisetkin olivat vielä osittain perkaamatta. :D Sieniä meillä kyllä syödään paljon ja mieluusti, jopa kaikki lapsetkin ovat oppineet niistä tykkäämään.
Toissaviikonloppuna tein korvapuusteja kansallisen korvapuustipäivän kunniaksi. Siitä innostuneena myöskin teeleipiä ja suklaista kääretorttua jonka täytteenä oli itsetehtyä konjakilla terästettyä luumuhilloa ja kermavaahtoa... taivaallista. :)
Yllätin eniten ehkä itseni ja lähdin opiskelemaan. Tai pääsin. Melkein vahingossa. Opinahjo on Mynämäen käsi- ja taideteollinen. Olen viihtynyt erinomaisesti.
Nyt meidän perheessä on sitten kaksi koululaista. :)
Ihanaista lokakuuta!

Hyviä kuulumisia ja kauniita kuvia. Olet oikein onnentyttö, kun sinulle on vielä kotona tuollainen pieni koululainen. Ja mikäs sen parempaa, kun itsekin aloitit opiskelun. Hyvää syksyn jatkoa!
VastaaPoistaKiitos, mukavaa syksyä sinullekin Pirkko! :)
PoistaKaneli on sellainen miun elämän valo, pieni, fiksu ja hauska ihmisentaimi. <3