Pientä onnea

English Weather jatkuu, sumuinen ja leuto. Tästäkin kuvasta on menty taas lämpimämpään suuntaan, tällä hetkellä ulkona satelee vettä ja siellä on hyvin märkää. Ja lämmintä, jos ajattelee, että helmikuuta elellään.

Olen kuluttanut aikaani neuloen.
Sillä olen saanut kasattua ajatuksiani, tai- riippuen kulloinkin puikoilla olevasta työstä- päässyt kokonaan ajattelusta eroon, kun malli on vaatinut kaiken huomioni.
Olen ollut puolisen vuotta täysin lamaantunut, niin lamaantunut, että en ole saanut edes neulottua. Ja se on minulle ominaista, että neulon aina ja kaikkialla. Autoa ajaessakin harmittaa, kun menee hyvää neulomisaikaa hukkaan.
Nyt niitä sitten kumminkin taas tulee, sukkia, pipoja, sormikkaita, lapasia, tossuja. Melkein kuin liukuhihnalta. Nyt näköjään taas pystyn.

Olen ollut ilman töitä pitkään, sen puoli vuotta, vähän ylikin. En ole pystynyt ajattelemaan, että tekisin mitään, tai että joutuisin kohtaamaan ihmisiä. Olemaan empaattinen ja mukava. Jaksava ja tekevä. En ole kyennyt.

Perjantaina sain soiton, että minut on valittu. Että olin kuulemma juuri sitä mitä he etsivät.
Vähän kokeeksi laitoin muutama viikko sitten hakemuksen mukavan oloisesta työpaikasta vaikka olen vielä virallisesti sairauslomalla. Ajattelin, että en saa sitä kumminkaan, kunhan nyt laitoin.
Sen ( omaksi yllätyksekseni ) kuitenkin sain.

Ja se työ, se on vasta hieno työ! Tärkeä ja ihmisläheinen. Lämmin. Kuin minua varten tehty.
Ja siihen kuuluu asunto, ihanassa wanhassa hirsitalossa. Inspiroivassa miljöössä, parantavien vanhojen tammien katveessa. Ja kaiken reunalla siintää meri.

Kohta muutan ja aloitan työn.
 
Tuntuu, että aurinko paistaa ihan pian oikein kirkkaasti.